mä pelkään tulevaisuutta.ei elämässä oo mitään järkeä!!!!!!!!!!!!!
Kumma kyllä siinä on. En osaa sitä yhtään sen enempää perustella. Sanon vain, että tiedän miltä tuntuu pelätä tulevaa. Oon itse käynyt sen verran pohjalla.
Elämä on joskus vaikeeta mutta siitä selviää. Siitä selviää.
Voimia sinulle...
toi on kyllä totta.
se tunne, että mitä vaan voi tapahtua, tai jotakin ei tule tapahtumaan, raastaa joskus sisintäni aika rankastikin. mutta mä olenkin teini.
mua pelottaa tulevaisuus...
Tulevaisuutta ei kannata miettiä. Eikä sitä kannata pelätä. Täytyy elää päivä kerrallaan, kaikesta selviää. Ongelmia on kaikkien elämät aivan varmasti täynnä, mutta ei oo mitään niin suurta ongelmaa ettei siitä vois päästä yli.
Ainoa, mitä on pakko olla, on halu jaksaa ja selviytyä.
Voi, sinä se osaat lohduttaa! kiitos! Mutta kun en mä pelkää sinänsä tulevaisuuden ongelmia, vaan ite vanhenemista! ???
Pitää joku päivä ottaa ite vastuu KAIKESTA mitä tekee...ja mitä jos sit tekee jotain tyhmää? :'( nyt tuli surkee fiilis...
Tiedän kyllä tunteen. Se on mullakin tässä vähän kynnyksellä, kun tädit ja sedät kyselee että milloin kirjoitan ylioppilaaksi ja mitä sen jälkeen. Mihin lähden opiskelemaan ja mihin muutan. Itse käpertyisin mieluiten oman huoneen nurkkaan ja pysyisin siellä. Äiti pohtii aina välillä sitä kuinka hän muutti kotoa 16-vuotiaana ja otti silloin vastuun itsestään, tulee joskus sellainen olo että mun pitää pystyä samaan.
Mutta toisaalta jos vastuu tuntuu liian raskaalta kantaa, niin kyllä kaverit auttaa. Jos ei muut niin minä kuuntelen. :)
( Siitä nyt varmaan kenellekään mitään apua ole, mutta... )
iik.
olikohan tämä joku teidän kahden priva? mutta kyllä elämästä selviää. kaikkia potkii välillä, osaa vaan lujempaa ku muut. osa meistä on vaan tarpeeks vahvoja näyttämään sen, ettei aina paista aurinko.
Ei ole mitenkään privaattikeskustelu, sekaan vain :) Ei tarvitse aina mun elämänohjeita kuunnella... ;)
Tulevaisuus on pelottava, koska kukaan ei tiedä mitä siellä on. Kuulostaa itsestäänselvältä mutta mietittyäni kyseistä lausetta 2 päivää huomasin sen olevan niin kovasti paljon totta.
Niinhän se on, että kun on kavereita niin selviää. Huomaahan ainakin, ettei ole ainut joka vanhenee :) Mummoutuu yhdessä ja samaa vauhtia...
That´s true.elämä on joskus pelottavaa.ja sekin vielä että mä en tiedä yhtään mitä tekisin yläasteen jälkeen,ammatista puhumattakaan.no onhan tässä vielä yläastetta jäljellä mutta silti...
höps. ei meillä ole vielä mitään kiirettä päättä mitään!
lukio loppui eikä tulevasta veilä tietoakaan. keskityn tämän päivän elämiseen ja huomenna huomisen.
Hienoa, Katja. Noin pitää elää ! 8)
Ei huolta huomisesta, asioilla tapana järjestyä...
Minulla asioiden on tapana mennä epäjärjestykseen. kun ne ensin ovat järjestyksessä. :(
jos välillä ei mene huonosti, ei voi muistaa miltä tuntuu ku asiat menee hyvin. :P Ja se on fakta.
Ihan innoissani, maikkari näyttää VINTIÖT uusintoina kesällä. Yippii.
Se on totta. Sitäpaitsi suurin osa ihmisistä ei kestä onnellisuutta pitkään. Tarkoittaa sitä, että kun tarpeeksi kauan on mennyt tasaisesti hyvin, ihmisen mieli vaikka kehittää jostain ongelmia jos niitä ei muuten ole. Esim. toisessa ihmisessä alkaa ärsyttää piirteet jotka ei ikinä ennen oo ärsyttäny.
Välillä täytyy mennä huonosti jotta voisi taas mennä hyvin.
Mulla on nyt just tuo vaihe. Tai ei vielä. Nyt kaikki menee hyvin. Romahdusta ootellaan.
Ihminen on tyhmä eläin. Vahva väitelause, joka on aivan liian totta.
Tapasin juuri ex-oponi. Kai se nyt jo on ex. Hän kovin ihmetteli, kun kerroin että hakemiseni eri kouluihin ovat huonolla mallilla. Miksi tulevaa pitäis suunnitella? Tuleehan se kaikesta huolimatta. Se menee ilman suunnittelemistakin. Ihan niinku tähänki saakka. Kyllä minä selviän. Selviän aina, jos mukana on stereot, vaseliinia, kännykkä, ruskea rajauskynä ja Ystävä. ::)
Yy-kaa-koo-nee-kissa kävelee tikapuita pitkin kissojen taivaaseen.. :P Hirveä laulu.
Soluttaudun opettajien joukkoon ja menen vaihtamaan keskusradion säätöjä. Lapin radio on kyllä hienoa. ::)
Minä sain tänään opolta sähköpostia. Mun suosikkikohtani oli "Silläkin uhalla että olen 'kevääseen hurahtanut opo', pistän sulle tässä runon joka kuvaa mun mielestä kevään positiivista olotilaa hyvin". Meillä on hieno opo. Ja sillä oli hieno kevätruno, toivotteli mulle aurinkoenergiaa.
Kyllä se tulevaisuus vielä järjestyypi... Kun ei liikaa huolehdi.
8)
joo kevät lämmittää.
elämän vaarallisuudesta
toivottavasti ette
vielä tiedä mitään.
siihen nimittäin kuolee.
;D
tulisiko joku hakemaan
minut pois täältä
one-waystä, koska kaverini
hävisi. hän on sellainen
170-senttinen ja punahiuksinen.
ei tottele nimeä, mutta
kaljasta kun mainitsee,
hän kääntää päänsä.
en halua lähteä täältä
yksin. 8)
vilkku, hae sinä... ;)
Kuvauksesta tulit sinä itse mieleen, Häirikkö ;)
*on jo matkalla*
Meillä on iso ja pelottava opo. Tarkoitan TOSI iso...se huutaa, vaikka ei olisi suuttunu, ihan kun me ei kuultais muutenkin...koulu vituttaa taas, nukuin liian vähän ja on koe.
Koulun on välillä tarkotuskin vituttaa. Ota se vastaan. Vittuile koko peruskoulujärjestelmälle ankarasti takasin.
;D
Hyvä neuvo! ja kun mä lennän ulos luokasta, voin sanoa, että ei se minun vika ole. :)
Silloin kun Katja lenteli ulos luokasta, Katja pyysi opettajalta seuraa koska ysiluokan siot pojat voi tulla kiusaamaan.
Minä en ole ikinä lentänyt ulos luokasta. En ikinä. Säästän rähinäni aina vapaa-aikaan.
En minäkään ole lentänyt. Vielä. Syyt menee aina kaverin niskoille, jotenkin opettajat kieltäytyvät uskomasta, että minä höpöttäisin tai rähinöisin tunnilla. AINA joku muu saa syyt niskoilleen. -ähäkutti- ;D
Jos keskusteluun saa liittyy ni viime vuonna olin koko ajan käytävässä...kapinoin vähän... ;) no tänä vuonna en oo joutunu vielä kertaakaan mut oli se tänään lähellä ruotsintunnilla! ::) se maikka kyl on ihan perseestä!!sitä ei kestä kukaan!!!! >:( tosi kiva ku meiän taloo vastapäätä on lataamo ni heti ku pääsee koulusta hullujen seurasta ni hullut oottaa kotiympäristössäkii.....huoh.elämä on tätä.
Mä en ole kai kapinaihmisiä :) Koulu on mulle nykyään sen verran vaikea asia muutenkin että mielummin sinne joskus harvoin saapuessani pysyn hiljaa ja hymyilen. Riehun sitten vapaa-ajalla.
Kouluun mie haluan.
Vaihdetaan ;) No ei, kyllä mä koulussa viihdyn mutta jos tuut vaikka mun matikat suorittamaan ni olen iloinen.
Matikan tunnit.. No ei sittenkään. :P
Aattelinkin :D Niitä ois vielä neljän kurssin verran ens vuonna... Valitettavasti.
Minä en kanssa ole mitenkään pahasti koulussa kapinoinut. En oikeastaan ollenkaan.
Matikka on sellainen aine mitä minäkin ymmärrän. Tänä vuonna kyllä meni uskontokin hyvin, kun oli niin kiva opettaja. Muuten koulu sitten menikin vähän huonosti. En ollut kovin tyytyväinen ainakaan itse.
Matikasta mä en tajua mitään.en mitään. :P kielissä olen onneksi sitten taas suht hyvä. :) oikeastaan ainoat vahvuuteni koulussa ovat kielet ja kuvis.ja musiikki jossain määrin. :)
Niin ja mun keskiarvokin laski taas,nyt se oli 7,9. no mutta ihan hyvähän tuokin vielä on. :)
Minulla taas molemmat kielet ovat viitosia. Vähän olen laiska lukemaan ja kai sitä nyt sitten pitää ruveta kunnolla lukemaan, kun tuo keskiarvo niin harmittaa. Oli vain 7,4. Vielä kuin suurin osa sellaisia aineita oli seiskoja, mitkä olisi saanut helposti kasiin tai ysiin, jos olisi vähän yrittänyt. Kieletkin saisi varmaan ylemmäs sillä lukemisella, jos haluaisi. Minulla kuin sanat aina huonosti menevät ja sitten kaikki muukin.
hei mutta nyt ei kyllä puhuta koulusta kun on kesäloma eiks je!? 8)
Ei kyllä saisi, mutta pakoltakin siitä joutuu puhumaan. Kaikkia niin kiinnostaa keskiarvot ja muut. Minä en tykkää.
Minä en tiedä keskiarvoani. Enkä välitäkään laskea. Kai se vähän yli kasin on. Luulisin.
Keskiarvon vertaaminen on tyhmää. Luin jostain, että koulujen pitäis arvostella oppilaita yksilöinä eikä vaan verrata kaikkia toisiinsa. Elämäntilanne ja -kokemus vaikuttaa aina kaikkeen. Ala-asteella saatiin niitä todistuksia, joissa oppiaineiden hallitseminen kerrottiin lauseilla, ei numeroin. U know. Mitä esimerkiksi maantiedon numero kertoo ihmisen tiedoista maailmasta?
Toivottavasti tajusitte pointtini. En ole selittelytuulella.
mä ainakin tajusin. ja voisko joku auttaa, mulla on hirveet paineet jo nyt tulevista ysin ruotsinkursseista. :(
en tajua miks niitä pelkään, mutta...en halua enää kouluun ja kuitenkin on pakko ja...ja...ja...KÄÄK!
Kyllä kai minäkin tajusin ainakin jotenkin.
Koulu on kamala paikka. Aina pitää jaksaa herätä ja lähteä sinne, vaikka koko ajan on sellainen olo, että minä en halua sinne enää.
Ja taas puhutaan koulusta.
Koulu on sellainen ikuisuusaihe, se tulee aina esille... :D Jos käyt Greippi tekemässä mun matikat ni menen mielelläni sun ruotsinkursseille. ;)
Niinhän siitä puhutaan aina. Tuntuu joskus, että ei teekään mitään muuta päivisin, kuin on koulussa ja sitten tulee tähän koneelle tai rupeaa katsomaan televisiota.
Siltähän se joskus tuntuu... Minä en koko päivää koneella oikein jaksa istua [vaikka usein netissä käynkin niin kuin täältäkin huomaa :)] mutta kyllähän se koulu aikaa syö.
Minä joskus kyllä olen aika kauan. Tosin tulee siinä sivussa tehtyä kaikkea muutakin. Olen vähän aikaa poissa ja sitten tulen takaisin. Äsken kävin käyttämässä koiraakin ulkona. Oikeastaan sen kyllä lenkitin.
enkä mä osaa olla kantamatta huolta. en vain pysty.
aina tulee mileen, että mites sitten huomenna?
Niinhän sitä tulee mietittyä liiankin usein. Välillä kantaa huolta toisistakin. Jopa sellaisista asioista mistä ei ehkä tarvitsisi olla niin huolissaan.
nii-in. mulla on peruskoulua jäljellä vielä vuosi ja silti oon ihan paineessa tulevaisuudesta. vaikka tiiän, että lukioon menen.
Minulla on onneksi vielä kaksi. En vielä ole kyllä yhtään varma, mutta kai minä tuohon lukioon, mikä täällä on, menen. Ellei nyt sitten tapahdu jotakin ihmeempää.
mä vaihtaisin sun kaa osia mielelläni. jos mun oma elämä ei ois näin kivaa kuitenkin. loppujen lopuksi.
Tuskin sä sitten kumminkaan mun kanssa osia vaihtaisit, jos tietäsit millasta tää mun elämä välillä on. Onhan tää silti kivaakin.
kaikilla on elämä välillä kivaa ja välillä ei.
mut eihän sun elämä ois mun elämmä, jos me vaihettaiskin osia. mä en olis enää mä. you know?
Niinhän se on.
Kyllä kai mä tiedän.
mulla ei oo paljoo tulevaisuudensuunnitelmia mutta vielä 2 vuotta peruskoulua mullakin.sen jälkeen lukioon(tosin ei tämän paikkakunnan.. ) ja sitten en tiedä eteenpäin mutta aavistelen että hevoset voisi tulla olemaan ammattini.vähän sellainen ajatus on ollut.se on ala jonka osaan,olen harrastanut ihan pienestä saakka. tietänkään mikään ei ole vielä varmaa.
Minulla ei ole ollut koskaan mitään toiveammattia. En edes tiedä mitä osaisin.
mä haluasin viestinnän alalle...radio/lehtitoimittajaks.
tai äidinkielen ja historian opettajaks.
pienenä halusin eläinlääkäriks, enkä huomioinut sitä, että kammoan verta.
Minäkin halusin eläinlääkäriksi, kunnes ymmärsin, että eläinlääkkikseen on hakijamäärään suhteutettuna kaikkein vaikein päästä sisään. Pitkä matikka on periaatteessa pakko olla, samoin pitkä fysiikka ja kemia. Iloisesti heitin alalle hyvästit :)
Minä en ole koskaan halunnut eläinlääkäriksi/lääkäriksi. Muuten tykkään eläimistä, mutta pelkään verta ja olisi kamala sitten tappaa tai leikata niitä.
Lääkäreitä jotenkin pelkään. Se takki tekee heidät niin pelottavan näköiseksi. Pienenä menin jollekkin tutulle lääkärille, enkä uskaltanut puhua mitään, vaikka yleensä puhun tälle ihmiselle.
minä...inhoan...hammaslääkäreitä...
Minä en taida niitä pelätä. Kerran laittoivat minulle inhottavan puudutospiikin. Repivät hampaan irti tai jotain.
Multa revittiin kerran väärä hammas ;D Sitä ei onneksi huomaa. Minun Pepsodent-hymy on muutenkin niin täydellinen.
en minä pelkää. inhoan vain.
lupasivat raudat kesäksi pois. eivät ottaneet. :P
Minä en varmaan pitäisi niitä, jos laittaisivat. Jotkut jutut varmaan joskus joudun ottamaan.
Ne jutut on sitten aina helppo niin kuin unohtaa, kuin pitäisi mennä hammaslääkäriin tai laittaa suuhun.
Mulla oli raudat ala-asteella. Se oli oikeastaan ihan mukavaa. Ikinä niistä ei kiusattu. Kai se on asenne kysymys.
Minäkin taidan muistaa joitakin, joilla oli raudat. Tyhmää sellaisesta kiusaaminen.
Niin on. Ja silmälaseista kiusaaminen on myös tyhmää.
ei minua ole niistä koskaan kiusattu. en vain ite tykkää niistä.
En minäkään muista, että jotakin olisi silmälaseista kiusattu. Itsellä ei ole ainakaan vielä niitä, mutta voi tulla.
niin on,kaikki raudoista ja laseista ym.kiusaaminen on tosi tyhmää! >:(mä en ikinä oo tollasista asioista kiusannu mut pitää myöntää että joksus oon sellasta tyyppiä kiusannut vähän josta en oo pitänyt yhtään...ei oo kyl oikein tuokaan.tsot tsot. hei jee,kuuntelen just radioo ja siel tulee R A K A S!!! ;D mikäköhän kanava tääkin on..?
Onhan sitä jollekin tullut vähän jostakin huomautettua. Se vain jos jostakin sellaisesta sanotaan mistä ihminen ei itse voi mitään niin on se vähän tyhmää.
Minä olen kiusannut. Olin täysi paska ja kadun sitä. Joskus ala-asteella. Kai sitä yritti peittää omaa heikkouttaan. Vaikken minä silloin heikko ollut, uskalsin jopa ajatukseni ääneen sanoa.
Minä en ole koskaan ketään pahemmin. Tuntuu jotenkin, että jotkut ihmiset haukkuvat toisia vaikka lihaviksi, kuin pelkäävät, että itse ovat.
Juuri tuota minä tarkoitin :)
minu kiusattiin ala-asteella. milloin mistäkin.
nykyään ei. olen kait sitten jollainlailla "suosittu" nykyään, kavereita olisi, mutta kun ei niistä tiedä. hassuinta on, etten edes kuulu mihinkään sisäpiiriin.
Minua ei ole kiusattu. Enkä minä ole mikään suosittukaan.
mä olen 18 ja risat ja mulla kans ei oo mitään hajuu miksi tulen isona..nyt olis amista viäl vuosi jäljellä..ja nyt olis tarkotus vaihtaa kokonaan alaa..ehkä jotain kirjallisuus juttua tai kuvataiteita..
tulevaisuus siis pelottaa, mutta sehän on aivan normaalia. Jos turhan naiivisti luottaisi siihen, että tulevaisuus olisi yhtä ruusuilla tanssimista ilman ahdistusta niin silloin putoo kovaa ja korkealta..
ja miettikää tätä: ahdistuksesta ja pelosta on toisinaan hyötyä. Kun ei oleta paljoa,ei pety niin paljon. Ja loistavia biisejä on syntynyt juuri ahdistuksesta...
tuossa on ideaa.
en mäkään oo mikään suosittu.tosiaankaan.mut ei se mua haittaakaan.
mutta ei minua kiinnosta niitten joidenkin tyypiien seura. ne kuitenkin haukkuu seläntakana. oma kaveripiiri ja pari läheistä ystävää riittää vallan mainiosti.
Suositut oli tyhmä tv-sarja.
Suositut? Mikäs se oli? Olen voinut katsoakkin, mutta mulla jää nimet niin huonosti muistiin, jos en sarjaa katsomalla katso.
en jaksa selittää. joku muu saa.
vaikken minä paljon tv:tä katsokaan. ehkä tunnin viikossa.
Sinulla toimii jo ä:t ja ö:t? Taidat olla Suomessa.
Minä katson aika paljon. Melkein aina, kun en ole tässä, eikä ole mitään tekemistä.
tuolloin taisin olla ruotsissa.
no, nyt olen jo ollu kauan kotona. kävin jo landellakin. heh.
tuossa on ideaa.
tack.. olen tätä ko. aihetta usein miettinyt..elämä on VITUN pelottavaa.. juuri sen takia pitäisi olla kiitollinen niistä pienistä onnenhetkistä..mulla on elämä tällä hetkellä niin ahdistavaa (laitoshoito kutsuu, pelottaa,mutta kai se minua auttaa) esim. ostinpa nyt finntrollin cd:n ja tuli hyvä mieli. Kunnon ahdistusmusiikkia apiksen lisäksi! ja nyt on täysillä irronnut sydänverellä kirjoitettuja biisejä..
en usko että apulannan biisit olisi niin kolahtavia jos herra wirtasella ei olisi ajoittain ahdistanut..
tuskasta se lyriikka nousee
smaa mieltä!paras lääke masennukseen:laita Apiksen "ahdistusbiisit" TÄYSILLE,volyymit kaakkoon ja lattialle mahalleen silmät kiinni ni johan helpottaa!
mulla ei aina auta.
tarkotan, että kyllä ne vähän "lievittää" sitä ahistusta, mutta se pysyy.
mutta vika voi olla siinä, että kuten olen jo aiemmin kertonu, minulla on ihan oikeasti jotain ihme paniikkihäiriöitä tai vastaavia ilmeisesti...ainakin terkkarin mukaan.
mutta kun syytä ei tiedetä, niin ei voi hoitookaan antaa.
Mulla on välillä jotain paniikkihäiriön tapasta.tai emmä tiiä.mut joskus saattaa tulla ihme kohtaus et ahistaa ihan sairaasti ja tulee kuuma ja pelottaa.mut ei onneks usein..mä en oo kyl kertonu tost kellekään.paitsi nyt...
`mulla se on seuraavanlaista:
ahistaa, tuntuu että seinät kaatuu päälle, äänet puuroutuu ja tuntuu, että on lasin takana kattomassa muuta maailmaa, tulee kuuma ja kylmä ja pyöryttää...todella etten sanosi AHDISTAVA kokemus. joka kerta. siihen ei totu.
hui!toi kuulostaa kauheelta! :-/ kuin kauan sulla on sitä ollu?
mullakin on ollut samaa ja kuulen ääniä.... joskus nään outoja välähdyksiä.... ei lievästi pelottavaa? kaikki alko sen jälkeen kun olin kokeillu spiritismiä......
Me aateltiin kavereideni kanssa kokeilla spiritistmiä ku pidetään yhteissynttärit.mut mua pelottaa!!ne on ennenki kokeillu sitä,sanoivat että tuli outo olo ja piti lopettaa.Uskallankohan.. :-/
ei kuulemma kannata kokeilla. niin on ainakin kaikki sanonu, jotka on kokeillu.
mulla on ollu niitä kohtauksia jostain kuukista asti...aina välillä niitä tulee usein, sit tulee joku ihme tauko...
voiko masennus olla periytyvää? isälläni on ollu monesti ja mullakin on kaisua, kun mikään ei tunnu miltään ja kaveri epäilee, että se on masis...
ja kuitenkin, kaiken tämän jälkeen, uskokaa tai älkää, olen OPTIMISTI!
mä oon muutenki niin heikkohermonen että jos illalla/yöllä kuulen outoja ääni tms niin meen ihan paniikkiin.et jos spiritismin jälkeen tapahtuis sellasta ni tulisin varmaan hulluks! :-/ pitää tosiaanki harkita ennenku kokeilen sitä..!!
Ei tosiaankaan kannata kokeilla, sen jälkeen niitä ääniä kuulee muúlloinkin kun yöllä.. jos välttämättä haluat kokeilla, kysykää ensin tuleeko se valosta. Henki ei voi silloin valehdella. Jos se sanoo tulevansa pimeydestä, lopeta heti ja kokeile muutaman minuutin päästä uudestaan. Myös olis ihan hyvä lausua esim. isä meidän rukous ennen alottamista.
Toi kuulostaa aika...hmm...kornilta :P
Ootteko ihan tosissanne? ::)
LainaaEi tosiaankaan kannata kokeilla, sen jälkeen niitä ääniä kuulee muúlloinkin kun yöllä.. jos välttämättä haluat kokeilla, kysykää ensin tuleeko se valosta. Henki ei voi silloin valehdella. Jos se sanoo tulevansa pimeydestä, lopeta heti ja kokeile muutaman minuutin päästä uudestaan. Myös olis ihan hyvä lausua esim. isä meidän rukous ennen alottamista.
Tän jutun oon kans kuullu itekki joskus.. pitäsköhä tälle aiheelle melkee oma alue avata.. :)
Ehkäpä tämän elämän on tarkotuskin pelottaa...?! Kuka tietää?
Koska eihän sitä voi muutenkaan tietää että mitä siellä nurkan takana odottaa?! On se kumma homma...
Joo,kokeiltiin sitä ja aika äkkiä lopetettin.se siitä.Se OLI pelottavaa!!!Isä meidän rukous kuulostaa hurjalta..Ku en oo uskovainen...:)
mää oon monesti ajatellu kokeilla spiritismiä...mutta mun tutut pelas sitä pari kesää sitte ja yks niistä sai kesken kaikenn astma kohtauksen ja sillä ei ollu ees todettu aikasemmin astmaa..!
mä muten uskon ainaki spiritismiin! mä uskon et se on ihan totta.
ja just sen takia mä en varmaan uskalla sitä kokeilla... :(
kuin moni teistä on kokeillu sitä?!
me pelattiin taas kolmen frendin kanssa ja nyt onnistu tosi hyvin!Se toimi,oikeesti!Lasi liikku ja se liikku vielä sillonkin kun kaikki oli nostanu sormensa ilmaan lasin yläpuolelle.Mua ei kyl täl kertaa pelottanu ku oli enemmän porukkaa mut oli se kyl tosi spookya!Kirjaimista muodostu sanoja meiän kysymyksiin ja ne vastaukset oli tosi todennäkösiä..!Mut jos pelaatte ni olkaa silti varovaisia,ku henkimaailman kaa ei saa pilailla.
hui. pelottavaa. kyllä mulla ois hirveet himot sitä pelata,mutta eij uskalla. :(
Mä haluaisin kans joskus kokeilla, mut kukaan ei ikinä suostu. Täytyy yrittää suostutella kavereita ;D
hulluja te ootte. :)
;D
Pitkästä aikaa tämän aiheen aukasin. Haha.
Kivaa. Mie en ikinä uskalla tuollasia kokeilla. Kai. Korostan tässä jälleen sitä, että olen mitä ilmeisimmin uskossa.
:P
Kai.
Spiritismi hyvässä seurassa...on varsin ratkiriemukas "peli".
Ei ole mitään hauskempaa, kun kaikki ovat aivan paniikissa
ja pelkäävät pienimpiäkin ääniä ums. juttuja.
Mulla on aika positiivinen kuva asiasta, ja luulen et se vois olla tosiaan ratkiriemukasta. Ei oo vaan tullu vielä mahdollisuutta kokeilla. Miten muuten ihminen voi olla "mitä ilmeisimmin uskossa"?
jaa,että taas keskustelemme tästä aiheesta. :) iiiiiks. aikas pelottavaa. en vieläkään uskalla. :(
Kyllä mullaki on tehny mieli kokeilla,mutta ku ei uskalla....Sekoisin varmaa ::)...Muutenkin pelkään hirveesti kaikkee yliluonnollista...
me meinattiin kerran kokeilla...mutta eij uskalla. onks se niinku sillee et siltä voi kysyä ihan mitä vaan? ja se niinku vastaa??
Siis voi kysyy mitä vaan,tosin oon kuullu et kuolemasta yms.ei sais kysyä mut en sit tiiä.. Kyllä vastaus pitäs tulla mut sillon KAIKKIEN pitää uskoo siihen!! Jos joku ei usko niin ei toimi.Jos on KAUHEEN heikkohermonen ni ei sit kannata pelata.hyvän ystäväni luokkakaveri tuli nimittäin ihan skitsoks pelin jälkeen ja se tarvi ammattiauttajan apua..!
Hui, en minäkään tollasta uskaltais..
ai tuliko sille skitsofrenia?
Joku sen tapanen mutta kyllä se sitten siitä parani.Mutta hei,älkää ottako liian vakavasti,hyvässä seurassa se on tosiaan just hauskaa ja saa jotain jännitystäkin tylsiin iltoihin! :)
Tämä vaikuttaa lässytykseltä, mutta niin kauan kuin tunnet eläväsi ja koet elämäsi olevan elämisen arvoinen on kaikki hyvin. Aina tulee tunteita jota ei haluaisi kokea. Siinä juuri onkin,tämä on jatkuvaa vuoristorataa. Pelkoa iloa surua.Tilanteet eivät ole pysyviä. Luojan kiitos. Koin tänään elämäni pahimman paniikkikohtauksen ja että olin varma että kuolisiin siihen. Olo ei ole vieläkään hyvä, mutta pystyn hengittämään ja olen elossa. Päivä kerrallaan, jos ei. Niin minuutti kerrallaan.
Mä meinasin eräänä kauniina kesäyönä alkaa pelaan sitä mun kaverin kans, mut mä jänistin , kun mun kamu alko kertoon juttuu sen tutusta, joka oli pelannu sitä. Nyt mä taas haluaisin kokeilla sitä. Mut olen kuullu, ettei sit kannata kysyä mitään tyhmiä kysymyksiä kuten millon mä kuolen tai jotain tuollasta. Se on aika kammottavaa vaan.. :-[
Hmm, niinhän se on. Mutta kun tässä kasvetaan ja vartutaan niin huomataan sen elämän tarkoitukset ja, että kaikesta voi selvitä.
no en nyt tiiä...
LainaaMulla on aika positiivinen kuva asiasta, ja luulen et se vois olla tosiaan ratkiriemukasta. Ei oo vaan tullu vielä mahdollisuutta kokeilla. Miten muuten ihminen voi olla "mitä ilmeisimmin uskossa"?
Ikinä ei voi olla täysin varma. Tämä on niin suuri ja monimutkainen asia, etten ala sitä tässä puimaan :)
Pelottaa, pelottaa... Ajatelkaapa nyt, kuinka monta miljardia litraa virtaa kaikkea pakokaasua ja muita luonnolle vaarallisia jätteitä joka päivä ympäristöön. Ei meidän Tellus-pallokaan kaikkea kestä. Musta kyllä tuntuu, et ei, ei todellakaan, kestä enää kauaa aikaa. Kuulostaa todella pelottavalta, mutta on silkkaa totta. Itteppä me ollaan tää saatu aikaan. Seurauksia ois ollu viisasta miettiä, kun ensimmäinen auto keksittiin. Tai sitten, jos tää vielä pari sataa vuotta sinnittelee pystyssä, tää pallo, niin hirvittää ajatella, mitä täällä on. Samanlaista joka puolella, kuolleita, sotaa, roskaa, hengenvaarallisia myrkkyjä ilmassa...jne ja jne... Ja kaikki vain siitä, että me ollaan niin itsekkäitä ja laiskoja!:'(
Mua pelottaa miten ihmisistä on tullut näin pelottavia. O.o
Elämää ei voi elää peläten. Mutta pelottaa..et voi koskaan tietää milloin menetät jonkun läheisesi. Ei voi tietää milloin on kenenkin aika lähteä.. Mikään ei pelota niin paljon kuin läheisten menettäminen.
Mä pelkään kans elämää hiukan. Vai pelkäänkö kuolemaa..
Hurjaa, oon nähny kaksi kertaa unta mun viime keväänä kuolleesta vaaristani. Viimeksi viime yönä. Ja molemmissa unissa vaarini oli terve ja hyvässä kunnossa. :-[
Nyt tulee aikamoinen tunnustus tän ikäseltä jannulta. Mä oikeesti pelkään niinku oman elämäni puolesta. Täs on sellasia asioita tapahtunu ja ottaa päähän et... mut en ala täälä niistä puhumaan. Ne sit purkautuu biisien sanoiks ja sillee. Mut.. tohon et on nähny unii jonkun kuoleman jälkeen. Ni mäki oon nähny mummoni kuoleman jälkeen kerran unta. Mut siitä on aikaa.. se oli aika sekavaa. Mutta joo sekin sitten siitä. Mut kait se on ihan luonnollista sillä tavalla et näkee unii rakkaasta/ rakkaista ihmisistä jos on sellaisia kuollut. Kun niitä kuitenkin on ikävä :(
LainaaMua pelottaa miten ihmisistä on tullut näin pelottavia. O.o
Tästä olen aika sammoo mieltä, heh. Oliko eilen, kun jossain ohjelmassa (uutiset?) kerrottiin kuinka ala-aste ikäset immeiset käy opettajan kimppuun lyöden, potkien yms. agressiivisesti. Millasii ihmisii niistäkin isona tulee? Nykyisin liian nuorille annetaan liikaa paineita.
Tepille voimia! Sulla on varmaan rankkaa..
Täytyy tohon jouhun kommenttiin sanoa, että musta tuntuu tän maailman opettavan väkivaltaiseksi.
Itse olin todellinen äidin prinsessa pienempänä, nyt en voi sopeutua mihinkään. Olen agressiivinen, jos en saa sanoilla ihmisiä pois luotani niin käyn potkimaan/lyömään. Nuorille tosiaan astetaan liikaa paineita, itse ainakin luhistun niiden alla ja tunnen itseni todella ahdistuneeksi.
No mä oon jo tottunu tähän mun elämän tilanteeseen.
Mut se ihmetyttää et mikä saa nykyään nuoret tekemään jopa tappo rikoksii. Siis ei niinku ymmärrä. Onko sit kotona niin paha olla tai jotain muuta? Mihin tää maailma on menos?
LainaaNo mä oon jo tottunu tähän mun elämän tilanteeseen.
Mut se ihmetyttää et mikä saa nykyään nuoret tekemään jopa tappo rikoksii. Siis ei niinku ymmärrä. Onko sit kotona niin paha olla tai jotain muuta? Mihin tää maailma on menos?
Välttämättä koti olot eivät ole niin huonot, mutta itse olen ainakin ajatellut tv:n ja elokuvien madaltavan nuorten todellisuuden ja epätodellisuuden rajan. Ja jostain syystä nykynuorilla on todella lyhyt pinna. Joku suututtaa heitä ---> kimppuun ja vaikka tapetaan.
Itse ainakin yritän peittää omantunnon ja herkän sisimpäni kovaan ulkomuotoon ja uhoamiseen, agressivisuuteen. Jostain syystä väitän että nuoret jotka elävät täysillä (juovat alkoholia, juhlivat, menevät oman päänsä mukaan) ovat paremmassa tilassa. Nuoret jotka yrittävät mahtautua johonkin muottiin elävät paineessa, ahdistuvat. Tai näin minulle on käynyt, ahdistun vielä lisää kun tiedän etten voi irrottautua tilanteesta.
(tulipa taas puhuttua ohi suunsa)
No toi voi olla kyl totta.
Lainaa
Mut se ihmetyttää et mikä saa nykyään nuoret tekemään jopa tappo rikoksii. Siis ei niinku ymmärrä. Onko sit kotona niin paha olla tai jotain muuta? Mihin tää maailma on menos?
Niinpä niin. Mä oon sitä mieltä että kyllä pohja tulee kotoa. Sillä on suuri merkitys aivan varmasti. Tottakai moni asia vaikuttaa, ympäristö. Koulu on tietenkin iso osa lapsen ja nuoren elämään ja se tietty vaikuttaa myöskin..että miten asiat siellä menee..minkälaisiin porukoihin ajautuu jne. Tv ja elokuvat, kuten Tokya sanoi, vaikuttaa varmaan kans aika paljon. Monien asioiden summa.. Mut loppujen lopuks kaikki lähtee sieltä kotoa. Se on mun mielipide. Onnellinen lapsuus ja hyvä, lämmin, tasapainoinen koti antaa parhaat edellytykset elämään.
Painkiller.
Täytyy vielä vänkätä että onnellinen koti ei välttämättä anna pohjia. Mulla on ihan täydellinen perhe, lapsista hulehditaan, meillä on tietyt rajat jne. Mutta mun luonne vaan ajaa mua agressiiviseen käytökseen. Joillakin saattaa vaan päässä pimahtaa.
En todellakaan tarkoittanut että onnellinen koti takaa mitään..mutta se antaa hyvät edellytykset.
LainaaNo mä oon jo tottunu tähän mun elämän tilanteeseen.
Mut se ihmetyttää et mikä saa nykyään nuoret tekemään jopa tappo rikoksii. Siis ei niinku ymmärrä. Onko sit kotona niin paha olla tai jotain muuta? Mihin tää maailma on menos?
Itse ainakin yritän peittää omantunnon ja herkän sisimpäni kovaan ulkomuotoon ja uhoamiseen, agressivisuuteen. Jostain syystä väitän että nuoret jotka elävät täysillä (juovat alkoholia, juhlivat, menevät oman päänsä mukaan) ovat paremmassa tilassa. Nuoret jotka yrittävät mahtautua johonkin muottiin elävät paineessa, ahdistuvat. Tai näin minulle on käynyt, ahdistun vielä lisää kun tiedän etten voi irrottautua tilanteesta.
(tulipa taas puhuttua ohi suunsa)
Tuo on toisaalta totta. Monille alkoholi on pakenemista todellisuudesta, niinku monet muuki päihteet. Entä kun niitä ei ole.. Sit kaiken joutuu vaan kohtaamaan.
Koti antaa perustan. Lapsista tulee jossain määrin samanlaisia kuin vanhempansa, tai millaisiksi vanhempansa heidät haluavat.
Edelleen ajan omaa mieltäni läpi. Joko minä olen erilainen tai vanhempani ovat jossain piilossa pirulaisia. Mutta oikeasti äitini on enkeli ja isäni tahtoo ihmisille vain hyvää, minkä takia minä sitten olen agressivinen? Jopa veljeni on väkivaltaa vastaan, mielummin puhuu. Minä hyökkään kimppuun heti.
Alkoholi tosiaan vie kaiken pahan pois, joskus tekee hyvää heittää itsensä ihan tutkalle ja herätä jostain oksentelemasta, se karaistaan. Tuollaisen jälkeen menee useammin monta kuukautta ennenkuin edes tahtoo haistaa viinaksia. Paha maailma on silti joskus kohdattava, mietittävä itse miten ongelman ratkoo, valittava väärin ja kärsittävä, se ei tosiaan ole reilua.
Mä tunnen itteni aina iha pelleks jos pitäis jossain juoda. Tai tuntuu siltä että 'hii oonpas kova veikko ku oon niinq iha gänäzzhh.', tajuatte varmaan. Se vaan jotenki tuntuu niin typerältä istua jossain sohvalla joku pullo kädessä ja hörppiä siitä niinkun se nyt olisi niin mahtavaa.
Ja mun kohdalla se on vielä niin että jos ottaa vähän tai kohtuullisesti, niin se ei tunnu missään miltään. Sitten jos ottaa paljon ni se tuntuu, mutta se tuntuu huonolta.
Sama fiilis.
Mulla taas alkoholi tekee sen, että jos otan vähän ja nätisti, niin ei mitään. Mutta kun otan paljon niin johan kumahtaa, meen ihan pellit kii teen mitä sattuu enkä muista mitään. En väitä että se olisi kovinkaan mukavaa, mutta kyllä se joskus helpottaa.
Minulla juominen on aina mielenkiintoista, kun joskus humallun tosi herkästä ja joskus en meinaa millään tulla känniin. Tästä voi heti päätellä että joo, juon yleensä humalahakuisesti. Yläasteella tykkäsin vielä oksennella ja pissailla pusikoissa, mutta nykyään yritän sellaista kuntoa välttää. Tosin ei sitä aina osaa humalapäissään laittaa rajaa itselleen, varsinkaan baarissa jos kaverit on tarjoamassa. Mutta minulla tupakka on enemmän sellainen jonka avulla saan vähän pinnaa löysemmälle. Se vaan rentouttaa niin paljon. Koulussa varsinkin, kun siellä minua vituttaa koko ajan taukoamatta.
Mulla taas toi alkoholi on tässä vuoden sisällä tullu sellaseks aineeks että ilman sitä ei vaan pysty oleen. Juon ainoastaan humalahakuisesti. Enkä tosiaankaan nyt kehuskele sillä että voi kun on kovaa kun ryyppään joka viikonloppu ja plaa plaa. Mun elämäntilanne vaan on sellanen että ei kestä olla selvinpäin. Mulla on ainoastaan hauskaa kun oon humalassa tosin poikkeuksiakin löytyy että kun ollaan humalassa sillonkin menee perseelleen mutta näin se nyt vaan menee. Kovaa vauhtia ollaan alkoholisoitumassa mutta mua ei vaan yksinkertasesti kiinnosta. Surullista mutta totta. Elämässä ei vaan mene hyvin. mä en nauti elämästä. Mä en pelkää kuolemaa. Mä jopa toivon että mä pääsisin pois täältä ja äkkiä.
Apua. Kauheeta avautumista..
niin ja puskan kanssa aika samoilla tossa juomisessa että joskus on niitä juomis kertoja kun tuntuu että juot vaikka mitä ja kuinka paljon niin ei nouse päähän ja joskus taas ei tartte juoda melkein mitään kun ollaan kovassakin humalassa :-?
Musta tuntuu että en tuu enää millään känniin. Tuntuu tyhmältä istua baarissa ja katella muita, kauheen kännisiä tyyppejä kun tuntuu että ite on ihan selvinpäin. Enkä ikinä pystyis mitään kauheita koomia vetämään. Jossain vaiheessa iltaa alkoholi rupee vaan ällöttämään eikä pysty enää juomaan. En juo aina humalahakusesti, yleensä kyllä. Mut esim. kesä on sellasta aikaa että saattaa arkisin juoda, mut ottaa vaan pari siideriä. Pari vuotta sitten tuli oltua vuoden verran joka viikonloppu baarissa. Ja se oli ihan ok, kun ei ollut muutakaan tekemistä ja ei tullut koskaan krapulaa :D Mut nyt tulee niin kauhee krapula aina, et huhhuh.. Eikä sitä paitsi enää edes huvita lähteä joka vkl. Pari kertaa kuussa tulee käytyä, joskus harvemminkin. Kai tässä rupee huomaamattaan aikuistumaan, heh ;) (no niin varmaan..!)
Lainaaniin ja puskan kanssa aika samoilla tossa juomisessa että joskus on niitä juomis kertoja kun tuntuu että juot vaikka mitä ja kuinka paljon niin ei nouse päähän ja joskus taas ei tartte juoda melkein mitään kun ollaan kovassakin humalassa :-?
Tämä taitaa olla naisten ongelma :). Hormonihässäkät siihen jotenkin vaikuttaa. Jostakin luin asiasta, mutta en kuollaksenikaan muista että mistä.
Mutta jospa minäkin kertoisin nyt tästä omasta elämäntilanteestani jotakin. Olette puhuneet tosi avoimesti täällä, että minäkin taidan uskaltautua :o
Minua on koulukuisattu pienenä. Koulu sananakin vielä tänäkin päivänä tarkoittaa minulle helvettiä. Itsetunto on tietysti aika heikko tämän asian takia. Nyt juuri kun asiani ovat mahdollisimman hyvin mallillaan, kaikki tämä alkaa vasta tulla esille. Masentuneisuutta ja hirveää itseinhoa. Vituttaa ihan valtavasti, kun ei osaa nauttia elämästä, kun asiat ovat hyvin. Tämä heijastuu myös seurusteluuni hirveänä mustasukkaisuutena ja omistushaluna. Pelkään vain menettäväni ukkoni, kun olen niin monesti menettäny rakkaitani ja tullut nolatuksi. Olen hakeutunut terapiaan ja toivon että siitä olisi apua ja oppisin nauttimaan elämästä, eikä tarvitsisi pelätä tulevaisuutta koko ajan ja sitä ettei pärjää missään. Tässä kunnossa en uskalla maailmalle yksin lähteä.
LainaaKoulu sananakin vielä tänäkin päivänä tarkoittaa minulle helvettiä. Itsetunto on tietysti aika heikko tämän asian takia. Nyt juuri kun asiani ovat mahdollisimman hyvin mallillaan, kaikki tämä alkaa vasta tulla esille. Masentuneisuutta ja hirveää itseinhoa. Vituttaa ihan valtavasti, kun ei osaa nauttia elämästä, kun asiat ovat hyvin. Tämä heijastuu myös seurusteluuni hirveänä mustasukkaisuutena ja omistushaluna. Pelkään vain menettäväni ukkoni, kun olen niin monesti menettäny rakkaitani ja tullut nolatuksi.
Mulla on ollut vähän samantapaisia kokemuksia, tai tuntuu että on vieläkin välillä. Aika on kuitenkin auttanut aika hyvin.
Musta tuntuu että olen siinä suhteessa erilainen, että kun mua kiusataan koulussa. (kyllä vain minua kiusataan henkisellä tasolla ja ajetaan maahan niin että kohta luhistuu) Mä vain joka sanasta kovetun enemmän, tuntuu että kohta alkaa olemaan niin yksin ongelmiensa kanssa että niihin kuolee. Huomaan olevani onnellinen kun tiedän että voin kuolla jos menen auton eteen. Eilen taas nähtiin että vielä ei ole mun vuoroni. Nuoret jätkät ajoivat kohti suditellen, auto tietenkin lähti niiden käsistä ja liuku mua päin, seisoin paikallani ja tuijotin valoihin. Se auto pysähty puolen metrin päähän musta, mun täytyy siis vaan setviä itseni ulos tästä oravanpyörästä.
Uskon että joillekkin terapiassa käyminen auttaa, mä en vain voi edes kuvitella puhuvani asioistani kasvokkain jollekkin ventovieraalle ihmiselle, jos en voi niistä kasvokkain puhua edes tuttujen kanssa. Usein tulee internetin välityksellä kavereille kerrottua sitten hieman pintaa syvemmälle, jotta nekin ymmärtäis.
no avaudutaanpa nyt sitten kunnolla.
Oon huomannu että ihmiskunta voi tosia pahoin.
Tiiän monia jotka on masentuneita. Jotkut vähän vakavemmin ja joillain on vaan sellasta hetkistä masennusta. Mulla itellä on lääkärin diagnoosi keskivaikea masennus. Käyn psygolokilla ja syön mielialalääkkeitä. Lääkkeet ei auta yhtään. Torstaina on lääkärille taas aika ja vaihdetaan toiseen lääkkeeseen josko ne sitten tehois. Pysygolokilla käynti alkaa tuntuun turhauttavalta. Sielä vaan jauhetaan paskaa, ainapa melkein samoista asioista. Alkaa tuntuun siltä että ihan turhaan sinne aina meen samoista asioista jauhamaan.
LainaaUskon että joillekkin terapiassa käyminen auttaa, mä en vain voi edes kuvitella puhuvani asioistani kasvokkain jollekkin ventovieraalle ihmiselle, jos en voi niistä kasvokkain puhua edes tuttujen kanssa. Usein tulee internetin välityksellä kavereille kerrottua sitten hieman pintaa syvemmälle, jotta nekin ymmärtäis.
Minullakin tuo on ollut aika paljon tuota netissä avautumista. Enkä minäkään oikein vielä tiedä että pystynkö puhumaan asioistani kasvokkain, terapiani on vielä aika alussa, mutta toivon sitä todella.
Aluksi menin lääkärille siinä toivossa että saisin lääkkeet, mutta ei antanut. Toisaalta ihan hyvä, tietääpähän ainakin ettei tämä hirveän vakavaa ole.
Mutta oottehan tekin huomanneet että valo piristää? Heti kun on aamulla valosaa kun herää niin jaksaa paljon paremmin. Onneksi kesä on tulossa.
Mulla oli pari vuotta sitten lievä masennus. Eniten mua vitutti se, ettei musta ollut mihinkään. Viulun soitti meni aina ihan päin persettä, ja mä olin aika tyly läheisiä ihmisiä kohtaan. Olin muutenki ihan outo. Mulle sanottiin monista asioista ihan suoraan, että ''ota nyt hyvä tyttö ittees niskasta kiinni'' ja mun vanhemmat oli välillä todella vihaisia. Mulla oli paha olo sen takia, että musta ei ollut mihinkään. itkin tosi usein! Mut onneks ryhdistyin ja nyt menee oikein hyvin.
Mua on vaan alkanut tylsistyttää se, ettei mulle ikinä tapahdu mitään hohdokasta. Elämä on rullannut ihan tasaiseen tahtii viimeisen vuoden ajan. Musta tuntuu että mä näivetyn tänne fucking Kuopioon! Siks on pakko päästä vuodeks jonnekin muualle keräämään vähän kokemuksia..
Aika samantyyppisiä ajatuksia.. Kannampa korkeni kekoon.
Minuu on kiusattu melkein koko peruskoulu ajan, ei ala-asteella niinkään mutta yläasteella sellasta henkistä juttuu paljonkin enemmän. Melkein koko luokka enemmän tai vähemmän aiheutti mielipahaa tahallaan kaikki kolme vuotta. En kuitenkaan viittiny opettajalle tai kellekkään sanoo mitään, kun ajattelin niitten olevan oikeessa ja rupesin itekkin ajattelee olevani huono ihminen ja pääsispä täältä vaan kauas pois.
Itsetuntoni oli huono, juuri näitten kiusaamisien takia, eikä todellakaan olis kiinnostanu menää kouluun ja näkyhän se sitten ysi luokalla. (ettei oo koulussa hirveesti ollu) Ajattelin joskus sillon, että pitäiskö hankkiutuu jonnekkin terapeutille, kun rupes pelottaa itteenkkin millasii itsetuhosii ajatuksia oli; mietin mm. erilaisia tapoja kuolla ja viiltelin itteeni ja muutenkin vähän masentunu. Kavereita kohtaan olin tosi törkee. Tyyliin vittuilin, huusin vaan niille ja sainhan siitä heiltä kuullakkin vähän sanomista. Tunteiden purkaminen oli siis turhuudesta huutaminen kavereille ja kirjoittaminen (joita en ole näin jälkeenpäin todellakaan viittiny lukee) pääasiallisesti.
Mikäköhän vuosi se oli, kun olin kasi luokalla..? Kuitenkin, siitä vuodesta en muista muuta kuin apulannan Hiekka ilmesty ja että kavereitten kanssa käytiin juhlistamassa kaverin synttäreitä raxissa..Kaikki muu kyseisestä vuodesta on täysin pimennossa. Jos joku kysyis millanen se vuosi oli, niin en vois muuta vastata kuin 'musta.'
Kun yläaste loppui, niin rupesin sitten pikkuhiljaa toipumaan ja se olikin onnellisin kesä jonka muistan. Edelliset kesät olivat yhtä ankeita kuin myrskyävä syys.
Nykyään voin jo paremmin, vaikka kyllähän noita pieniä mustia päivä/viikkoja tulee..
Ihanaa että me voidaan keskustella näistä asioista näin avoimesti. :) Kaikki on tullut avautumaan. Siitä voidaan päätellä, että jokaisella ihmisellä on joskus vaikeaa. Pahoittelen näitä kommenttejani, mutta mä en osaa neuvoa yhtään enempää teitä joista tuntuu pahalta. :P
Ysillä saatiin lukea sellaista Opon tunnin tehtäväkirjaa, mitä oltiin seiskalla tehty. Mulla oli siellä välillä aika rankkaa tekstiä, kun olin niin vihainen itselleni. Ihan outoa.. oon tosi paljon muuttunu ''niistä ajoista!''
Mun osalta vastoinkäymiset on vain vahvistanut. Mut jos ne ajaa mielen liian alas, niin silloin ne tuskin vahvistaa.
Toi on muuten totta että pikkuhiljaa alkaa uskomaan että ne muut on oikeessa, sitten alkaa inhota itseään ja kohta haluaa pakoon ongelmiaan toiseen kaupunkiin, samalla kai myös pakoon itseään.
Mä ainakin haaveilen siitä, että täytän 16 ja voin muuttaa tästä stn käpykylästä pois. Muutan ehkä toiseen käpykylään mutta so what? siellä ei ehkä ole tämä sama meininki "olet erilainen, painu v*ttuun!" "Ihanaa, sä kännäät mun kanssa, oot mun paras kaveri"
Mä en malta odottaa sitä että pääsen täältä Kuopiosta ja koko Suomesta veks kahdeksitoista kuukaudeksi! ::)
Mutta yksin muuttaminen pelottaa.. Mä en halua sitä kaikkea vastuuta. Mä en halua joutua siivoomaan yksin koko kämppää, ja tekeen ruokaa..! Tsiisus jos olisin jo nyt joutunut kotoo pois. Ei siitä mitään ois tullu..
Miullakin oli pari vuotta sellanen tuntuma, että heti pois tästä kaupungista kun vaan pääsee, mutta nyt jopa nautin olla täällä missä oon. Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että aikoisin jumittua tänne koko elämäni ajaksi...
Mä taas nautin ennen mut en enää. Ei sillä, että muualla olisi niin paljon parempaa, mutta oon vaan kyllästynyt Kuopioon.
mua ei ole pelottanut tulevaisuus... tai ehkä on... mutta todella hukassa olen ollut vain pari kuukautta sitten... :-/ ja tällä hetkellä en aio elää kuin 27-vuotiaaksi. en tahdo tulla vanhaksi. en tahdo, että huomaan yhtäkkiä olevani 40-v. kahden lapsen äiti, jolla on keskivertotulot, koira ja rivari. en tahdo, että elämästäni tulee sellaista. en tahdo tulla osaksi massaa. en tahdo.
Tää viikko ollut vähän vaikea. Oon ajatellut kuolemaa tosi paljon. Se on niin pelottava asia. Ite en pelkää mut läheisteni puolesta.
Ei pelota! Ei yhtään. Ihan mitä vaan tulisikin, tulkoon vaan, saavat tulpiin. Jos haba riittää. Sen näkee sitte kun viikatemiehen kanssa tappelen. Eli ei pelota. En juoksisi elämää karkuun, vaikka pelottaisi. Ottaisin sen kiinni. :) Älkää peljätkö, elämää se vain on.
Ihan totta.
Eikä. Alkaako mulla olla mielipiteet lopussa, kun vastasin edelliseen viestiinkin ''ihan totta''... :o
Mä pelkään muiden puolesta. tai en tiedä voiko sitä pelkäämiseksi sanoa, mutta mulle on tosi tärkeää, että mä tiedän miten mun perheellä ja kavereilla menee. Nyt kun olen täällä enkä nää niitä.
Mä nyt puolestani avaudun hieman.
Mä en tiedä oonko kertonu aijemmin. Mutta mulla on mennyt välit poikki jokin aika sitten faijan kanssa. Se sitkeesti yritti ottaa yhteyttä. Mutta mä en vaan haluu sellasen paskapään kanssa olla missään tekemisissä. Broidin kanssa ei paljoo olla yhteyksissä. Siihenkin mennyt hieman luottamus aikoja sitten. Mutta joskus tulee soiteltua ja kyseltyä kuulumisia. Ja sitä paitsi sillä on aina jotain menoa jne...
Mutta onneksi sentään mutsin kanssa on väleissä. Vaikka välillä senkin liika paapominen ärsyttää. Ja onhan noita kamujakin onneksi. Oikeestaan yks on mulle enemmän broidi ku oma broidi, sille ei vaan voi mitään. Sille voi kertoo kaiken jne..
Mutta taas tuntuu että onko tällä elämällä niin merkitystä. Toisaalta voisi tänkin paskan olon koittaa pukee tekstiks. Mutta kun niitäkään ei o tullu tehtyy enää pitkään aikaan. Ei vaan ole jaksanut tai muka kerinnyt ;D Sitä on vaan niin väsynyt ja ei oikeen kiinnostais taas mikään.
Ja tohon mitä luin noita vanhempia juttuja. Niin tosta juomisesta sun muista päihteistä. Ite on ainakin nyt yrittänyt olla juomatta. Tai kun ei ees tee mieli enää nykyisin juoda ja ne samat naamat tuolla baareissa pyörii suurimmaksi osaksi. Voi sitä joskus käydä, mutta harvemmin sitä nykyään ja kait sitä alkaa olee vanha baareissa enään notkumaan. Itekkin joskus tuli pyörittyä joka viikonloppu jne. Eiköhän tässä ollu tällä kertaa tarpeeks..
LainaaMun osalta vastoinkäymiset on vain vahvistanut. Mut jos ne ajaa mielen liian alas, niin silloin ne tuskin vahvistaa.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kun vastoinkäymiset vie mielen niin alamaihin, että joka toisella askeleella haluaisi hypätä yläkerran ikkunasta, uida niin kauas merelle, että voimat ei enää riitä rannallepääsyyn, tai vaikka kun tahtoisi hypätä edessä ajavan auton alle. Kun elämä on tuollaista, viillellyien ranteiden kanssa, tuntuu, että tästä pohjalta ei enää tulla koskaa pääsemään ylös. Tuntuu, että oma elämä on tarkoitettu vain kiduttamiseen, siihen helvetinmoiseen henkiseen tuskaan, joka riepottelee kuin hullu. Silloin elämä pelottaa, pelottaa niin. Sitä miettii, että miksi mä olen täällä? Miksi? Mutta kaikkea enemmän pelkää itseään. Pelkää, että milloin koittaa se päivä, jonka jälkeen mua ei enää ole.
Kun tollasen elämän kanssa elää vaikka vaan vuodenkin, niin on ihan hukassa. Kun mikää ei tunnu enää miltää, kun ei osaa enää olla iloinen. Elää niin, että sä itket päivässä enemmän kuin naurat. Ja kun kukaan ei huomaa mitää. Kun kukaan ei huomaa kaiken olevan huonosti. Niin huonosti, että päivänsä päättäminen on ollu parin askeleen päässä. Kun kukaan ei huomaa vahingossakaan ranteita, kun kukaan ei huomaa sun kyyneliä.
Mutta kun sä tosta pääset yli, sä olet vahvempi kuin kukaan muu. Oma itseni odottaa sitä päivää, milloin kaikki paha on ohi lopullisesti.