Valokuva-albumi


Nosturi 7. 11. 2002 (Transworld Snowboarding julkistus)

Torstai 7.11. - Snowboarding-pelijulkkarit & Apulannan englanninkielinen lyhyehkö keikka
(toivottavasti joku muistaa sen pelin koko nimen; mä en..)

Jep, eli kyseessä suomalaisen lafkan tekemä X-Box-lumilautapeli, josta itse hallitsin vain jonkun yli ja ympäri-kiepin.. Pelin soundträkki sisältää jonkin verran Apulantaa englanniksi, josta syystä skriineillä vilahteli pitkiä Apis-in-english-promovideoita ja hehkutusta, sekä illan päätteeksi liveä Nosturin lauteilla.

Paikalle mentiin hyvissä ajoin tunnelmia haistelemaan. Tapahtuma alkoi jo 21.00, Apulannan oli määrä vetäistä ameriikankielinen setti paria tuntia myöhemmin.

Ensisilmäyksellä Nosturi näytti lähinnä MoonTV:n pilepaikalta, paikalla Armania ja muita tuttuja hahmoja, lisäksi Peltsi ja Juuso tekemässä juontotyyppistä työsuoritusta. Oikein leppoisaa; itse odotin jotain kirkasta valaistusta ja nuoria miehiä, jotka puhuvat pelkästään peleistä. Toisin oli, hämärää ja ystävällistä, joskaan ei ihan rokkikeikan veroista sekoilua.

Lava oli ensi alkuun verhoiltu kokonaan piiloon, josta saattoi hieman ennakoida jotain uudistuksia Apiksen lavastusmeininkien suhteen. Ainakin tarvetta yllättää ja uudistaa meininkiä? Keikan alkaessa erittäin sulavasti nähtiin sitten, mistä oli kyse..

Taustanauha liukui tasaisena äänimassana liverokiksi, verhot nousivat ja siellähän ne pojat. Lavasteina YLLÄTYS YLLÄTYS sotateemaa, lavan molemmissa reunoissa ammuskelukopperot (en hallitse sota/armeijasanastoa jotenka käsittäkää miten tahdotte).. kopperoista roikkui jotain ukkeleita ikäänkuin ammuksesta kuolettavasti retkahtaneena, valot punaista ja valkoista ja muuta aggressiivista. Apulannan logolla varustettua hiekkasäkkiä (jesh jesh! Hienot.) ja muuta sotasälää. Ja kaiken kukkuraksi pändin jätkillä (feat. Parta-Sami) armeijan kuteet. Tuukka "beisist" Temosella niin iso potta päässä etten ollut varma sen jaksamisesta keikan loppuun asti :)

Enivei. Muutama biisi siinä sitten englanniksi vetäistiin lumitohinapelin kunniaksi.. loput setistä vanhoja ja tulevia suosikkeja ihan kotimaan kielellä. Meininki kiva, muttei tavanomaista keikkahysteriaa. Eturiviinkin pääsi normaalisti kävelemällä ja "sori"-sanaa käyttämällä ilman kyynärpäitä leuassa tai takaraivossa. Peli-ihmiset käyttäytyivät ihmisiksi, jesh. Muutama kuva ja takaisin puoliväliin Nosturin alakerran yleisötilaa. Alunperinhän mestoille odoteltiin varmaan sitä 50 luvattua Levy-yhtiön e-mail-skabailun voittanutta, mutta itse en havainnut montaakaan tämän tyyppistä edustajaa. Eturivissä riehui pari fania, hieno edustus, tänk juu :)

Keikan henki ei ehkä ollut sitä rokeinta meininkiä, mutta Tuukan uusi into ja enkkumatsku toi jotain spesiaalitunnelmaa tarpeeksi. Ei paras keikka, mutta happy to be there.

Väsynein viikonlopputerveisin, Tiia ja Jere.



Keskustele Apulannasta uudistuneella keskustelupalstalla!
Nyt voit kirjautua kätevästi omalla Facebook-tunnuksellasi sisään.

Copyright © 2024 urbankillah visuals. Kaikki oikeudet pidätetään.