Lehdistä

(Rumba 3/00)
Arvostelu: Samuli Knuuti

APULANTA - Plastik

Levy-yhtiö

Apulanta on saapunut tienristeykseen. He tietävät, että eilispäivän nuoret vihaiset miehet ovat huomispäivän kärttyisiä keski-ikäisiä, joista ei kukaan oikeasti pidä - lävistyskorujen määrästä huolimatta. "Suomen Nirvana" kuulostaa kohteliaisuudelta nuorelle bändille, mutta Nirvanahan teki vain kolme levyä - se maalasi itsensä nurkkaan mutta pakeni räjäyttämällä taivaan tuuliin koko rakennuksen. Ja miksi enää haluta olla 2000-luvulla Suomen Nirvana, kun esimerkiksi Primal Screamin uusi loistava Xtrmntr-albumi osoittaa miten nelikymppisetkin äijät voivat aina modernisoida oman raivonsa.

Plastikilla Apulannan haasteena on ollut, kuinka aikuistua ilman että kypsyy. Tai toisin päin. Kuinka saada palettiinsa lisää värejä ja silti pysyä tummanpuhuvana. Vaikka avausraita Tervetuloa (kyllä, tällä kertaa Apulanta on alentunut nimeämään kappaleensa) alkaa merkillisillä elektronisilla äänillä, se on kuitenkin vain keskivertoa tanakampi Apulanta-kappale, eikä vielä merkki siitä mitä tuleman pitää. Panokset kohoavat kertaheitolla kakkosraidan myötä: Käännä se pois on ylivoimaisesti parasta mitä Apulanta on tähän mennessä saanut aikaiseksi. Yhtyeen riipaisevinta melodiaa säestävät viulut, jotka perinteisen soundin turvottamisen sijasta on laitettu soimaan elävästi ja vihlovasti.

Turvallista matkaa helvettiin kehittynyt dynamiikka osoittaa Apulannan oppineen (ilmeisesti Don Huonoilta), ettei ammattitaito ole välttämättä pahasta edes rockmusiikista. Odotus kasvaa suureksi äänivalliballadiksi ilman että siirappipurkilla on käyty. Ei yhtään todistajaa taas maustaa jykevä diskobasso, joka tuo uuden ulottuvuuden Apulannan perussoundiin samalla tavalla kuin Musik Non Stop laajensi Kentin skaalaa. Näin vahvan aloitusviisikon jälkeen levyn toinen puolisko jää väkisinkin hieman jalkoihin komeaa päätösraitaa Maailmanpyörä lukuunottamatta, mutta vahinko on jo ehtinyt tapahtua.

Plastik käy todellisen läpimurron kynnyksellä: suuremmalla uskalluksella se olisi voinut olla samanlainen loikka eteenpäin kuin CMX:n Aura kuusi vuotta sitten. Seuraavaksi Apulannan toivoisi sabotoivan hittikaavansa ja polttavan piirustuspöytänsä: jokaikinen kappale ei tarvitse grungen iänikuista karun väliosan ja äänekkään kertosäkeen ennalta-arvattavaa dynamiikkaa, eikä samaa särövallikitarointia tarvitse työntää jokaisen kertosäkeen taakse.

Levyn kymmenestä kappaleesta ainoaksi hutiksi osoittautuu 80-luvun Yön mieleen tuova Maanantai, joka jälleen kerran verifioi vanhan säännön siitä että vain suurimmassa ideapulassa laulunkirjoittajat etsivät innoitusta kalenterista. Apulanta on saapunut tienristeykseen. Plastik osoittaa heidän laittaneen vilkun päälle; vain tulevaisuus näyttää, onko heillä uskallusta ja kykyä lähteä sen viittaamalle oikealle tielle.

8

Copyright © 2017 urbankillah visuals. Kaikki oikeudet pidätetään.