Historia

"Toi on hyvä bändi", sanoi Toni obituary-paitaiselle, nurkassa notkuvalle Antille koulun juhlasalin perjantaisessa discoillassa tietämättä, mihin tuo pien lause hänet johdattaisi. Antti oli Tonin tavoin kyllästynyt kitaristi, jolla oli enemmän energiaa kuin soittotaitoa. "Hei, perustetaanks bändi, ja tykitetään niin kovaa musaa, et mummut kuolee?". Näin keväällä 1991 Toni Wirtanen ja Antti Lautala päättävät perustaa bändin. Aluksi he soittavat ihan kaksistaan rankkaa death-metallia.

Bändiin tarvittiin hieman muutakin kuin liikaa adrenaalia. Esimerkiksi rumpali. Eräällä Antin luokkatoverilla, Sipellä, tuntui olevan rekkalasteittain asennetta, ja tämä vaikutti muutenkin passelilta rumpalilta bändiin, joskin hänessä oli yksi vika; poika ei ollut koskaan soittanut rumpuja. Heinäkuisena iltana Antin takapihalle pystytetyssä teltassa Toni tutustuikin Sipeen, ja vartin tuttavuuden jälkeen totesi: "Osta jätkä rummut, niin oot bändissä". Ilta päättyi kolmikon yhteiseen hulinointiin Heinolan Kirkonkylän kuulakkaassa kesäyössä.

Sipe osti ensimmäiset rumpunsa kaveriltaan kolmellasadalla, ja pystytti ne huoneeseensa, sillä pojilla ei ollut vielä minkäänlaista soittokämppää."Ne oli sellaiset tosi halvat pöntöt, ne rummut. Ei niissä ollut edes lautasia mukana, mutta ei se haitannut. Antin kanssa me pöllittiin ne mulle", muistelee Sipe.

Ensimmäinen keikka soitetaan v.91 Heinolan lyseolla. Sipe oli tuolloin parhaillaan etelänmatkalla vanhempiensa kanssa, joten keikalla rumpuja soitti poikien kaveri Mikho (Sama joka nykyään hyväksyy Apulannan tuotokset). Bassossa taas oli Miikka niminen toinen kaveri.

Pojat soittelivat keikoilla lähinnä covereita, mutta oli mukana yksi omakin biisi.. nimittäin Elli. Ensi esiintymistä ehtii kuitenkin kulua vain noin viisi minuuttia, kun poliisit tulevat meluhaitan takia ja keskeyttävät konsertin.

Sipe ja Antti tapaavat amerikkalaisen vaihto-oppilas tytön Mandyn (Amanda oikealta nimeltään) syyskuussa 1992. Vanhalla basistilla ei tahdo oikein into riittää bändille ja niinpä Mandy otetaan mukaan uudeksi basistiksi. Bassoa Mandy ei ollut tätä ennen soittanut, mutta se ei menoa haittaa. Toni keksii bändille nimen tyttöystävänsä sohvalla... Apulanta!

Vuonna 1993 perustetaan oma riippumaton Levy-yhtiö Tehosekoitin yhtyeen kanssa. Apulanta levyttää ensimmäisen ep:nsä Mikä ihmeen Apulanta? Heinäkussa 93 Mandyn joutuu palaamaan takaisin ameriikkaan. (Nykyisin hän asuu Utahissa, New Yorkissa, mutta käy usein suomessa tapaamassa Sipeä). Mandy asui vaihto-oppilas vuotensa Suomessa Tuukan perheen luona ja näin uudeksi basistiksi valitaan bändin pitkäaikainen kaveri Tuukka. Yhtye alkaa keikkailla kotikaupunkinsa ulkopuolella ja menestyy pienkustanteiden myyntiä mittaavalla Toisella listalla.

Apulanta osallistuu Suomessa joka vuosi järjestettävään nuorison taidetapahtumaan vuonna -93. Tapahtumassa on kaksi karsintavaihetta, josta parhaat pääsevät loppukilpailuun. Läpäisseistä yksi on Apulanta, joka erottuu muusta karsintajoukosta lopulta ykköseksi.

8/1994 Toni lähtee armeijaan Vekaranjärvelle. 9/1994 Apulanta saavuttaa nykyisen muotonsa, kun Antti eroaa syyskuuusa yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Antti piti alunperin punk/gootti musiikista ja hänen mielestään musiikkityyli oli vaihtunut liian popiksi. Lisäksi hän halusi enemmän aikaa tyttöystävälleen. (Nykyisin Antilla on Varjo niminen yhtye ja Rosa niminen tyttölapsi.) Samana vuonna Apis soittaa ensimmäisen kunnon festarikeikkansa.

Jo pitkään ilmassa liikkuneet huhut saavat 2005 vahvistuksen ja Apulannan miehitys vaihtuu ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen. Tuukka tekee vaikean päätöksen ja päättää keskittyä tv-alan töihinsä ja ohjaajan uraansa ja siirtyä Apulannan taustajoukkoihin. Pitkäaikainen kiertuekitaristi (Parta-)Sami siirtyy basistiksi ja Apulannan täysijäseneksi.

 

Toni Wirtanen - laulu ja kitara

Toni Wirtanen syntyi 4.4.1975. Heinolassa mutta muutti alle vuoden ikäisenä Saloon. Pienenä hän lauloi paljon, rakasti lennokkeja ja oli villi ja ylienerginen. Kun Toni oli 11-vuotias hänen isänsä kuoli traagisen sairauden uhrina. Perhe ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja he muuttivat takaisin Heinolaan. Maailmasta tuli Tonille musta paikka. Musiikki ja piirustukset olivat ainoat minkä avulla hän pystyi purkamaan tunteitaan. Suurimman osan töistään hän silti tuhosi vihanpuuskissaan.

Faktat
  • Nimi: Toni Wirtanen                
  • Syntymäaika: 4.4.1975
  • Horoskooppi: Oinas
  • Syntymäpaikka: Heinola
  • Tehtävä bändissä: Biisien teko, laulu ja kitara
  • Lempiyhtye: Weezer, Oasis
  • Esikuva: Rivers Cuomo
  • Pelkää: Ihmisiä
  • Unelma: Olla maailman isoin rokkitähti
  • Lempivuodenaika: Syksy
  • Koulutus: Ylioppilas
  • Musiikinnumero koulussa: 10

Simo Santapukki - rummut

Sipe syntyi 20.12.1977. Heinolassa. Sipe vietti lapsuutensa kommuunissa, jossa asui hänen perheensä lisäksi neljä muuta perhettä. Sipen kotikasvatukseen kuului voimakas vapaan rakkauden ja suvaitsevaisuuden painottaminen. Vapaus oli perheen ihanne ennen kaikkea. Sipelle koulunkäynti ei koskaan maistunnut. Koulun jäykät rajat ja säännöt ahdistivat, eikä tiukan aikataulun mukaan eläminen kiinnostanut

Faktat
  • Nimi: Simo Santapukki
  • Lempinimi: Sipe
  • Syntymäaika: 20.12.1977
  • Tehtävä bändissä: Rummut
  • Lempiyhtye: Ramones, Weezer, Beatles
  • Lempileffa: Roc`n Roll High School
  • Harrastukset: Jalkapallo, moottoriurheilu
  • Asenne: Punk
  • Musiikin numero koulussa: 10
  • Koulutus: Ylioppilas
  • Haave: Ymmärtää mistä kaikessa on kyse
  • Viesti maailmalle: Ei saa luovuttaa

    "Ei me haluta instituutioksi. Se hävittää kaiken vaaran ja jännityksen. Apulannan tehtävä on tarjota aina jotain odottamatonta."

Ville Mäkinen - basso ja kontrabasso

Ville Mäkinen on soittanut Apulanta-yhtyeessä bassokitaraa ja kontrabassoa vuodesta 2014. Hän soitti aiemmin yhtyeissä Bomfunk MC’s, Manzana sekä Flesh Roxon. Mäkinen on toiminut myös DJ:nä Tampereella ravintola Doriksessa nimellä MR Willy.

Sami Lehtinen AKA Parta-Sami - ex-basso

Parta-Sami on koulutukseltaan soitinrakentaja. Hän on kotoisin Tammelasta ja on asunut myös Tampereella ja Helsingissä. Nykyään hän asuu Helsingin Malmilla. Hänet tunnetaan parhaiten Apulannan nykyisenä basistina. Lehtisestä tuli Apulannan virallinen jäsen ja basisti vuoden 2005 alussa Tuukka Temosen lähdettyä yhtyeestä. Sami Lehtinen oli toiminut ennen Temosen lähtöä vuodesta 2001 yhtyeen keikkakitaristina. Hän myös soitti lisäkitaroita Hiekka albumille sekä Pudota EP:lle. "Parta-Sami" tunnetaan myös absolutistina.

Faktat
  • Nimi: Sami Lehtinen
  • Syntymäaika: ?
  • Syntymäpaikka: Forssa
  • Tehtävä bändissä: Basso

Tuukka Temonen - ex-basso

Tuukka Temonen syntyi 20.4. 1975. Nastolassa. Tuukka muutti 6-vuotiaana Heinolaan. Muuton jälkeen perheen onni alkoi rakoilla; taloudelliset vaikeudet kiristivät tilannetta. Perhe-elämän ainainen ailahtelevaisuus ja tulehtuneet suhteet näkyivät koulunkäynnissä: numerot laskivat ja lintsailu lisääntyi. Yläastevuosina skeittailu vei ajan kaikelta muulta. Skettaamisesta tuli tuli Tuukalle elämäntapa.

Faktat
  • Nimi: Tuukka Temonen
  • Syntymäaika: 20.4.1975
  • Horoskooppi: Oinas
  • Syntymäpaikka: Nastola
  • Tehtävä bändissä: Basso ja musavideot
  • Lempiyhtye: Tool, NIN, Jane`s addiction
  • Lempileffat: Titanic, Deep Impact, JFK
  • Esikuva: Oliver Stone
  • Pelkää: Amerikkalaistumista
  • Lempivuodenaika: Kevät
  • Musiikin numero koulussa: 7 tai 8
  • Motto: Toimi vain sen maksimin mukaisesti, minkä haluaisit tulevan yleiseksi laiksi


Keskustele Apulannasta uudistuneella keskustelupalstalla!
Nyt voit kirjautua kätevästi omalla Facebook-tunnuksellasi sisään.

Copyright © 2024 urbankillah visuals. Kaikki oikeudet pidätetään.