Lehdistä

Apulanta: Ehjää sähköä

(Rumba 9/96)
Teksti/Haastattelu: Jarmo Juhala

Heitä on kolme, heillä on kitara, basso ja rummut sekä särökitaran yllä ujeltavia laulumelodioita ja keikoilla hikinen meininki. Ja monen teinitytön mielestä he ovat syötävän lutusia.

Kakkosalbumilla Ehjä Apulannan varastosta löytyy jokunen tavattoman tehokas iskusävelmä, kuten tv-tuttu Mitä kuuluu, Kymmenen ylöspäin tai Poistuisitko mun elämästäni. Itseasiassa koko levy on riemastuttavinta suomenkielistä  punkhenkistä popräimettä, mitä vähään aikaan on kuultu. Trio on kehittynyt kovasti debyyttikiekostaan Attack Of The A.L. People.

Haastattelussa yhtyeen jäsenten asemat käyvät nopeasti selviksi. Kitarista-laulaja-biisintekijä Toni on bändin suulain tapaus, elohopeakita, joka selittää pyytämättäkin ja pyytää vielä kysymään siitä-ja-siitä, että pääsee selittämään lisää. Sipe avaa suunsa vain muutamaan otteeseen ja basisti Tuukka on se kommentteja heittelevä tapaus, jonka päähän kuvittelee aurinkolasit jo pelkän äänen perusteella.

Bändi saapuu haastatteluun MTV 3:n Jyrkin iltapäivälivesessioista. Ohjelman tekijöitä trio suitsuttaa avokätisesti.

- Jyrkin tyypeille menee kyllä kaikki pisteet. Se on ainoa ohjelma joka on ajan tasalla ja tietää missä mennään. Ne ei ole kangistuneet siiihen muottiin, että Eput ja Popeda on Suomen kovimpia juttuja.

- Eikä niille mene tosta vaan läpi, kun BMG:n tiedotteessa lukee että nyt on kevään kovin hitti XL 5.

- Jyrkin kautta me ollaan saatu jalkaa oven väliin. Meidän Mitä kuuluu-video on pärjännyt hyvin niiden Countdownissa. Ne sanoi että se on saanut tuplasti ääniä muihin kotimaisiin verratuna.

Apulannan basisti Tuukka on työstänyt tuon Mitä kuuluu-videon ja myös tulevan videon Silti onnellinen-biisiin. Ne ovat syntyneet vaatimattomilla muutaman tuhannen budjeteilla, ilman tukirahoja.

- Me tehdään kolmella tonnilla video, Sound Of RELS polttaa 50 000, mutta silti ihmiset diggaa meidän videota enemmän.

- Mä voin ihan pokerina sanoa, että jos mulle hoidetaan rahaa niin mä pystyn tekemään parempia videoita kuin yksikään tässä maassa, Tuukka uhoaa ja vaatii saada sanoa jyrkän mielipiteensä Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n Muuvi-kilpailusta, jossa palkitaan vuoden kotimaiset musiikkivideot.
 

- ÄKT kusettaa sillä videokisalla. Ne ihmiset jotka istuu siellä tuomaristossa on itse olleet mukana tekemässä niitä kilpailuvideoita. Ei niinku ole alkeellisinta objektiivisuuden mahdollisuuttakaan. Meidän videota ei edes kelpuutettu sinne, mutta mä voin nauraa koko jutulle. Se video oli kakkosena Jyrkin Countdownissa.
 

Ei gaalabileitä, kiitos

Lahtelaisen Levy-yhtiön nimiin äänitteensä tekevä Apulanta on tyytyväinen yhteistyöhön pienfirman kanssa eikä edes kaipaa minkään monikansallisen jättinimen hoiviin.

- Tärkeintä on itsenäisyys ja vapaus tehdä just mitä haluaa. On hyvä tietää, että vaikka me tulevaisuudessa muututtaisiin musiikillisesti, ei levyt jää silti julkaisematta.

- Noissa levy-yhtiökuvioissa mua vituttaa se, että monesta paikasta kuulee kun peräänkuulutetaan nuoria tekijöitä musiikkiin, telkkariin ja leffoihin. Sellaisia on oikeasti olemassa, mutta kun sä meet niiden käpyjen puheille ne sanoo että menkää jannut kotiinne kasvamaan. Minkä helvetin takia ne sitten edes etsii nuoria kykyjä? Tuukka vaahtoaa.

- Niille nuoria on yli kolmekymppisetkin, kun ne itse on 55.

- Mutta mitä toisaalta isompi firma pystyisi meille tarjoamaan? Ehkä vähän enemmän rahaa ja jotain saatanan gaalabileitä.

- Me oltiin 7 päivää-lehden bailuissa. Se oli ihan hauska kokemus, mutta mä uskon että niihin väsyisi aika nopeasti. Ei sitä huvita katsella kun samat 150 naamaa ryyppää.

 Ilman jättifirmaakin Apulanta on onnistunut myymään Suomessa melkoisen läjän viimesyksyistä Hajonnut-ep:tä.

- 3500 kappaletta on Suomessa helvetin paljon. 90-luvulla ÄKT:n tilastojen mukaan myydyin kotimainen sinkku on Leningrad Cowboysilla, 2700 kappaletta. Mutta Klamydiankin pikkulevyt myy pitkälle neljättä tuhatta.

Pelottavia tulevaisuudenkuvia

Ehjä-albumilta pilkistää punkräimeen seasta outona tapauksena Nevermind The Cowboys, Here's The Real Russians, jossa pullot kilisevät ja balalaikka pauhaa.

- Eikö se ole hyvä, että täytebiisi on sitten selkeästi täytebiisi. Vaikka en mä itse ole sitä mieltä, että se on pelkkä täytebiisi, Toni pohdiskelee. Rumpali Sipe puolestaan pitää laulua "kunnon punalippumeininkinä". Tuukka sanoo pitävänsä erityisesti kappaleen nimestä, koska häntä "vituttaa suuresti toi Leningrad Cowboys-touhu". Biisin nimestä tulee myös helposti mieleen eräskin paluuta tekevä brittiorkesteri.

- Se koko Sex Pistolsin tohina lähinnä naurattaa, mutta äijäthän tietää mistä rahat revitään. Eihän sitä tosissaan voi ottaa. Itse asiassa sen voisi nähdä vittuiluna kaikille muille comebackeille.

- Comebackeista tuli mieleen, että me nähtiin Neumann joku päivä sitten. Siinä on mies joka ei ole kuin varjo entisestään. Meinaan jos joku tässä maassa on ollut rockjumala niin se. Nyt se etsi kitaristiaan ja eksyi meidän huoneeseen. Meitä alkoi naurattaa: Hei katsokaa, Nipa tuli! Ja Nipa pummi kaikilta tupakkaa purilaisia. Pelottava tulevaisuudenkuva.

 Rocktähdistä keskultaessa Toni kehuu Oasista, jota hän pitää 90-luvun valovoimaisimpana bändinä ja on sitä mieltä että bändissä on "hienoa starameininkiä".

- Mutta sellainen mielikuvien luominen vituttaa, että kun Michael Jacksonin Earth soi radiossa niin johan kasvaa 12 puuta takaisin sademetsään ja Bengalin ihmiset pelastuu tuholta. Onhan se asia hyvä, mutta tollaiset keinot on korneja. Se henkilöittää sen jutun liikaa itseensä, sellaseen "minä olen messias"-tyyliin.

Aggressionpurkajaisia ja säälibiisejä

Ehjältä löytyy myös jousilla koristeltu hauraanherkkä PVC-unelmia. Jousia hyödynnetään myös Jos tahdot niin-biisin a-osassa, mutta kontrastiksi kappaleeseen on istutettu raakaa cobainlaista rääkymistä ("Mua kutittaa/Tuu raapimaan!")

Soitatteko te näitä hempeilyitä ollenkaan livenä?

- Tuskin, koska niitä on aika hankala toteuttaa vaan yhdellä kitaralla. Muutenkin meidän keikat on enemmän adrenaliinin purkamista.

- Noi säälibiisit on musta enemmän sitä varten, että ihmiset voi himassa kuunnella ja miettiä omia juttuja. Emmä halua että jengi tulee suremaan meidän keikoille. Sinne tullaan purkamaan aggressioita ja kokemaan jotakin.

- Meillä on keikoilla hyvin intiimi kosketus yleisöön, sellainen cool sähkö. Siinä ei välttämättä toimi mitkään nyyhkijäiset. Me ollaan livenä sellainen bändi, että nyt läks ja sit mentiin.

 Ehjä työstettiin Tampereen JJ-studiossa ja paikan henkilökunta saa yhtyeen varauksettoman kiitoksen.

- Meillä ei ollut tuottajaa, mutta äänittäjät ja muut studion tyypit oli asiallisia. Muistivat potkia meitä perseelle tarvittaessa.

- Olisihan toi ollut nastaa vielä miksata Finnvoxissa, mutta toisaalta paskata sillä on väliä, kun meidän levyt ei kuitenkaan kuulosta michaeljacksonilta. Eikä ole tarpeenkaan. Tärkeintä on että se asenne ja meininki tulee läpi.

Kesken kaiken Tuukka tuskastuu ja aloittaa frustroituneen monologin:

- Miten voi olla näin vitun turhan kuuloista keskustella jostain bändistä ja jostain studiosta. Silleen niinku. no big deal. Bändi ja levy ja studio - mitä merkitystä niillä loppujen lopuksi on? Jotenkin siitä tehdään niin iso numero.

Sipe tunkee väliin:

- Niin no mitä merkitystä millään on jos niin ajattelee.

- Ehkä mä olen vaan väsynyt. Mut pelkästään vaan bändi-sanakin kuulostaa niin tyhmältä.

Hikimeininki moottoritiellä

Vaihdamme siis hetkeksi puheenaihetta.muihin bändeihin. Toni kehuu em. Oasiksen lisäksi Weezeriä ja Nirvanaa. Sipe vannoo myös Weezerin nimeen ja muistaa mainita myös sen B-kirjaimella alkavan liverpoolilaisporukan. Sen sijaan Tuukka jaksaa jöröjukkailla.

- Mä en juuri musiikkia edes kuuntele. Mä vietän vapaa-aikaa enemmän leffojen parissa. 12 apinaa on ollut viime aikojen kovin juttu. Ja kaikki Scorseset ja Oliver Stonen pätkät on mun suosikkeja.

Parhaita musiikkivideoita Tuukka ei suostu nimeämään, vaikka sanookin arvostavansa tiettyjä juttuja Weezerin Buddy Hollyssa ja Presidents Of The United States Of American Peachesissä.

Toni summaa oman musiikkimakunsa yhdistäväksi tekijäksi melodisuuden.

- Melodiaton musiikki ei ole mistään kotoisin. Sellainen aggressiivinen hikimeininki ja siihen hyvä melodia päälle. Se on yksinkertaisesti vaan hyvän kuuloista.

Pari keikkaa per viikonloppu on tiukka tahti triolle, kun koulujakin pitää käydä siinä välissä. Mutta valittaa ei pidä, kukaan kun ei pakota soittamaan rokkia.

- Mä haluan musiikkiympyröistä myös kokemuksia, Toni sanoo. Sitten kun on nelikymppinen ja omat kakarat on teinejä  voi kaivaa levyt esiin ja näyttää mitä isi on tehnyt. Tärkeää on elää merkityksekäs elämä. Musta on hienoa kirjoittaa kappaleita, ja jos ne vielä merkitsee muillekin jotain, niin se on siinä.

Seuraavana päivänä kolmikolla on pitkä reissu edessä: parinkymmenen tunnin ajomatka keikalle Ivaloon.

- Joo Datsun 100 A:kka vittuperkele. Meillä on vielä sellainen hervoton perävaunu mukana, ettei se edes kulje kun seitsemääkytviittä moottoritiellä.



Keskustele Vain Elämää -jaksosta keskustelupalstalla!

Copyright © 2017 urbankillah visuals. Kaikki oikeudet pidätetään.