Kokoelmat

Levy-yhtiö 1993 (1993, levy-yhtiö-001)

01:37 Miks' Ei Uni Tuu?

Muuta infoa:
"No, tämähän oli meidän ensimmäinen koskaan oikeasti äänitetty biisimme. Tämä laulu äänitettiin ja miksattiin parissa tunnissa. Eihän meistä kukaan ymmärtänyt mitään minkään studiohommien päälle, mutta kyllä tämä silti kuulostaa aika totaaliselta vielä nykyäänkin. Näihin aikoihin tajusin ensimmäistä kertaa, että enhän minä osaa pätkääkään laulaa. Tämä tehtiin legendaarisella Kasisalin studiolla. Jokainen maksettiin tästä kaksi sataa." - Toni Wirtanen

Tämä siis on apulanta -yhtyeen ensimmäinen äänitys levylle. Levyä on painettu 400 kpl.


Kuuma Iskelmäparaati (1996)

Muuta infoa:
Apulannalta mukana on ensimmäisen ep:n klassikko ”Elli” uutena versiona, lisäksi ska ”Hemi” ja ”Ehjä”-albumin hitti ”…Silti onnellinen”.


Vapauden Kaiho (Toukokuu 2001)

01. roopek ja Didier: "Rytmin humma"
02. Soul Captain Band: "Vapauden kaiho"
03. Ismo Alanko ja Ville Kangas: "Miksi en saanut lapsena kuolla"
04. Apulanta: "Viattomuus"
05. Pelle Miljoona & Nimbus 8000: "Väkivalta ja päihdeongelma"
06. Ahti Pelttari: "Korttelista kortteliin"
07. Absoluuttinen nollapiste: "Kun tanssi on valmis"
08. Egotrippi "Kerran pienessä kaupungissa"
09. Nikolai Blad "Matkalukemista"
10. Gjallarhorn "Tora"
11. Giant Robot: "Elintaso"
12. Tyrävyö: "Liian moni"
13. Problems?: "Kaukana"
14. Op:l Bastards & Otto Donner: "Sisältäni portin löysin"
15. Ilkka Heiskanen: "Kirjainten murtumisen aika" (Arto Melleri)
16. Rock, rauha ja rakkaus -orkesteri: "Rauhaa ja rakkautta"
17. Ilkka Heiskanen: "Kohtalo" (Arto Melleri)

Tue Amnestyn hienoa toimintaa ja osta levy!

Muuta infoa:
Amnestyn 40-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin toukokuussa 2001 Vapauden kaiho -niminen kokoelmalevy, jolla joukko suomalaisia artisteja esittää musiikkia Amnestyn hyväksi. Kaikki eivät laula ihmisoikeuksista tai sorretuista. Eikä tarvitsekaan. Sillä laulavat mitä laulavat, kaikki puolustavat yhdessä samaa aatetta: jokaisen ihmisen oikeutta laulaa omalla äänellään.

Levy on tyylillisesti hyvin monipuolinen, mukana on kaikkea punk-rockista reggaehin, kansanmusiikista hip hopiin ja kitaraballadeista uuteen elektroniseen musiikkiin. Esiintyjät levylle on koonnut tuottaja Kimmo Helistö (aka DJ Hemmo Kilistö).

Artistien omien uusien biisien lisäksi levyn kiinnostavinta antia ovat lukuisat mielenkiintoiset cover-biisit. Helsinkiläinen Giant Robot esittää sähköisesti groovaavan version vanhasta Sielun veljet -klassikosta Elintaso; Pelle Miljoonan Väkivalta ja päihdeongelmat taas saa levyllä uuden modernin dub/hip hop -asun artistin omassa käsittelyssä. Ja monia muita.

Levyn ehdottomaksi helmeksi nousee kuitenkin yllättäen sen vähiten tunnettuihin kuuluva nimi. Helsinkiläisen suomenkielistä reggaetä soittavan Soul Captain Bandin versio Hiski Salomaan 'Vapauden kaiho' -kappaleesta on järisyttävän kaunis kokemus, jossa vanha suomalainen poliittinen laulu kansalaissodan jälkeiseltä 20-luvulta kohtaa pehmeiden torvien säestämän raukean jamaikalaisrytmin. Ansaitusti levyn nimikkobiisi.

(Amnesty)




Keskustele Apulannasta uudistuneella keskustelupalstalla!
Nyt voit kirjautua kätevästi omalla Facebook-tunnuksellasi sisään.

Copyright © 2024 urbankillah visuals. Kaikki oikeudet pidätetään.