elämä pelottaa

[Tokya]

Edelleen ajan omaa mieltäni läpi. Joko minä olen erilainen tai vanhempani ovat jossain piilossa pirulaisia. Mutta oikeasti äitini on enkeli ja isäni tahtoo ihmisille vain hyvää, minkä takia minä sitten olen agressivinen? Jopa veljeni on väkivaltaa vastaan, mielummin puhuu. Minä hyökkään kimppuun heti.

Alkoholi tosiaan vie kaiken pahan pois, joskus tekee hyvää heittää itsensä ihan tutkalle ja herätä jostain oksentelemasta, se karaistaan. Tuollaisen jälkeen menee useammin monta kuukautta ennenkuin edes tahtoo haistaa viinaksia. Paha maailma on silti joskus kohdattava, mietittävä itse miten ongelman ratkoo, valittava väärin ja kärsittävä, se ei tosiaan ole reilua.

[Reikaleipa]

Mä tunnen itteni aina iha pelleks jos pitäis jossain juoda. Tai tuntuu siltä että 'hii oonpas kova veikko ku oon niinq iha gänäzzhh.', tajuatte varmaan. Se vaan jotenki tuntuu niin typerältä istua jossain sohvalla joku pullo kädessä ja hörppiä siitä niinkun se nyt olisi niin mahtavaa.

Ja mun kohdalla se on vielä niin että jos ottaa vähän tai kohtuullisesti, niin se ei tunnu missään miltään. Sitten jos ottaa paljon ni se tuntuu, mutta se tuntuu huonolta.

[[tuuli]]

Sama fiilis.

[Tokya]

Mulla taas alkoholi tekee sen, että jos otan vähän ja nätisti, niin ei mitään. Mutta kun otan paljon niin johan kumahtaa, meen ihan pellit kii teen mitä sattuu enkä muista mitään. En väitä että se olisi kovinkaan mukavaa, mutta kyllä se joskus helpottaa.

[puska]

Minulla juominen on aina mielenkiintoista, kun joskus humallun tosi herkästä ja joskus en meinaa millään tulla känniin. Tästä voi heti päätellä että joo, juon yleensä humalahakuisesti. Yläasteella tykkäsin vielä oksennella ja pissailla pusikoissa, mutta nykyään yritän sellaista kuntoa välttää. Tosin ei sitä aina osaa humalapäissään laittaa rajaa itselleen, varsinkaan baarissa jos kaverit on tarjoamassa. Mutta minulla tupakka on enemmän sellainen jonka avulla saan vähän pinnaa löysemmälle. Se vaan rentouttaa niin paljon. Koulussa varsinkin, kun siellä minua vituttaa koko ajan taukoamatta.

[emmi]

Mulla taas toi alkoholi on tässä vuoden sisällä tullu sellaseks aineeks että ilman sitä ei vaan pysty oleen. Juon ainoastaan humalahakuisesti. Enkä tosiaankaan nyt kehuskele sillä että voi kun on kovaa kun ryyppään joka viikonloppu ja plaa plaa. Mun elämäntilanne vaan on sellanen että ei kestä olla selvinpäin.  Mulla on ainoastaan hauskaa kun oon humalassa tosin poikkeuksiakin löytyy että kun ollaan humalassa sillonkin menee perseelleen mutta näin se nyt vaan menee. Kovaa vauhtia ollaan alkoholisoitumassa mutta mua ei vaan yksinkertasesti kiinnosta. Surullista mutta totta.  Elämässä ei vaan mene hyvin. mä en nauti elämästä.  Mä en pelkää kuolemaa.  Mä jopa toivon että mä pääsisin pois täältä ja äkkiä.

Apua. Kauheeta avautumista..

niin ja puskan kanssa aika samoilla tossa juomisessa että joskus on niitä juomis kertoja kun tuntuu että juot vaikka mitä ja kuinka paljon niin ei nouse päähän ja joskus taas ei tartte juoda melkein mitään kun ollaan kovassakin humalassa  :-?

[Painkiller]

Musta tuntuu että en tuu enää millään känniin. Tuntuu tyhmältä istua baarissa ja katella muita, kauheen kännisiä tyyppejä kun tuntuu että ite on ihan selvinpäin. Enkä ikinä pystyis mitään kauheita koomia vetämään. Jossain vaiheessa iltaa alkoholi rupee vaan ällöttämään eikä pysty enää juomaan. En juo aina humalahakusesti, yleensä kyllä. Mut esim. kesä on sellasta aikaa että saattaa arkisin juoda, mut ottaa vaan pari siideriä. Pari vuotta sitten tuli oltua vuoden verran joka viikonloppu baarissa. Ja se oli ihan ok, kun ei ollut muutakaan tekemistä ja ei tullut koskaan krapulaa Mut nyt tulee niin kauhee krapula aina, et huhhuh.. Eikä sitä paitsi enää edes huvita lähteä joka vkl. Pari kertaa kuussa tulee käytyä, joskus harvemminkin. Kai tässä rupee huomaamattaan aikuistumaan, heh (no niin varmaan..!)

[puska]

niin ja puskan kanssa aika samoilla tossa juomisessa että joskus on niitä juomis kertoja kun tuntuu että juot vaikka mitä ja kuinka paljon niin ei nouse päähän ja joskus taas ei tartte juoda melkein mitään kun ollaan kovassakin humalassa  :-?

Tämä taitaa olla naisten ongelma . Hormonihässäkät siihen jotenkin vaikuttaa. Jostakin luin asiasta, mutta en kuollaksenikaan muista että mistä.

Mutta jospa minäkin kertoisin nyt tästä omasta elämäntilanteestani jotakin. Olette puhuneet tosi avoimesti täällä, että minäkin taidan uskaltautua

Minua on koulukuisattu pienenä. Koulu sananakin vielä tänäkin päivänä tarkoittaa minulle helvettiä. Itsetunto on tietysti aika heikko tämän asian takia. Nyt juuri kun asiani ovat mahdollisimman hyvin mallillaan, kaikki tämä alkaa vasta tulla esille. Masentuneisuutta ja hirveää itseinhoa. Vituttaa ihan valtavasti, kun ei osaa nauttia elämästä, kun asiat ovat hyvin. Tämä heijastuu myös seurusteluuni hirveänä mustasukkaisuutena ja omistushaluna. Pelkään vain menettäväni ukkoni, kun olen niin monesti menettäny rakkaitani ja tullut nolatuksi. Olen hakeutunut terapiaan ja toivon että siitä olisi apua ja oppisin nauttimaan elämästä, eikä tarvitsisi pelätä tulevaisuutta koko ajan ja sitä ettei pärjää missään. Tässä kunnossa en uskalla maailmalle yksin lähteä.

[Painkiller]

Koulu sananakin vielä tänäkin päivänä tarkoittaa minulle helvettiä. Itsetunto on tietysti aika heikko tämän asian takia. Nyt juuri kun asiani ovat mahdollisimman hyvin mallillaan, kaikki tämä alkaa vasta tulla esille. Masentuneisuutta ja hirveää itseinhoa. Vituttaa ihan valtavasti, kun ei osaa nauttia elämästä, kun asiat ovat hyvin. Tämä heijastuu myös seurusteluuni hirveänä mustasukkaisuutena ja omistushaluna. Pelkään vain menettäväni ukkoni, kun olen niin monesti menettäny rakkaitani ja tullut nolatuksi.

Mulla on ollut vähän samantapaisia kokemuksia, tai tuntuu että on vieläkin välillä. Aika on kuitenkin auttanut aika hyvin.

[Tokya]

Musta tuntuu että olen siinä suhteessa erilainen, että kun mua kiusataan koulussa. (kyllä vain minua kiusataan henkisellä tasolla ja ajetaan maahan niin että kohta luhistuu) Mä vain joka sanasta kovetun enemmän, tuntuu että kohta alkaa olemaan niin yksin ongelmiensa kanssa että niihin kuolee. Huomaan olevani onnellinen kun tiedän että voin kuolla jos menen auton eteen.  Eilen taas nähtiin että vielä ei ole mun vuoroni. Nuoret jätkät ajoivat kohti suditellen, auto tietenkin lähti niiden käsistä ja liuku mua päin, seisoin paikallani ja tuijotin valoihin. Se auto pysähty puolen metrin päähän musta, mun täytyy siis vaan setviä itseni ulos tästä oravanpyörästä.


Uskon että joillekkin terapiassa käyminen auttaa, mä en vain voi edes kuvitella puhuvani asioistani kasvokkain jollekkin ventovieraalle ihmiselle, jos en voi niistä kasvokkain puhua edes tuttujen kanssa. Usein tulee internetin välityksellä kavereille kerrottua sitten hieman pintaa syvemmälle, jotta nekin ymmärtäis.

[emmi]

no avaudutaanpa nyt sitten kunnolla.
Oon huomannu että ihmiskunta voi tosia pahoin.
Tiiän monia jotka on masentuneita. Jotkut vähän vakavemmin ja joillain on vaan sellasta hetkistä masennusta. Mulla itellä on lääkärin diagnoosi keskivaikea masennus. Käyn psygolokilla ja syön mielialalääkkeitä. Lääkkeet ei auta yhtään. Torstaina on lääkärille taas aika ja vaihdetaan toiseen lääkkeeseen josko ne sitten tehois. Pysygolokilla käynti alkaa tuntuun turhauttavalta. Sielä vaan jauhetaan paskaa, ainapa melkein samoista asioista. Alkaa tuntuun siltä että ihan turhaan sinne aina meen samoista asioista jauhamaan.

[puska]

Uskon että joillekkin terapiassa käyminen auttaa, mä en vain voi edes kuvitella puhuvani asioistani kasvokkain jollekkin ventovieraalle ihmiselle, jos en voi niistä kasvokkain puhua edes tuttujen kanssa. Usein tulee internetin välityksellä kavereille kerrottua sitten hieman pintaa syvemmälle, jotta nekin ymmärtäis.

Minullakin tuo on ollut aika paljon tuota netissä avautumista. Enkä minäkään oikein vielä tiedä että pystynkö puhumaan asioistani kasvokkain, terapiani on vielä aika alussa, mutta toivon sitä todella.

Aluksi menin lääkärille siinä toivossa että saisin lääkkeet, mutta ei antanut. Toisaalta ihan hyvä, tietääpähän ainakin ettei tämä hirveän vakavaa ole.

Mutta oottehan tekin huomanneet että valo piristää? Heti kun on aamulla valosaa kun herää niin jaksaa paljon paremmin. Onneksi kesä on tulossa.

[[tuuli]]

Mulla oli pari vuotta sitten lievä masennus. Eniten mua vitutti se, ettei musta ollut mihinkään. Viulun soitti meni aina ihan päin persettä, ja mä olin aika tyly läheisiä ihmisiä kohtaan. Olin muutenki ihan outo. Mulle sanottiin monista asioista ihan suoraan, että ''ota nyt hyvä tyttö ittees niskasta kiinni'' ja mun vanhemmat oli välillä todella vihaisia. Mulla oli paha olo sen takia, että musta ei ollut mihinkään. itkin tosi usein! Mut onneks ryhdistyin ja nyt menee oikein hyvin.
Mua on vaan alkanut tylsistyttää se, ettei mulle ikinä tapahdu mitään hohdokasta. Elämä on rullannut ihan tasaiseen tahtii viimeisen vuoden ajan. Musta tuntuu että mä näivetyn tänne fucking Kuopioon! Siks on pakko päästä vuodeks jonnekin muualle keräämään vähän kokemuksia..

[jouhu]

Aika samantyyppisiä ajatuksia.. Kannampa korkeni kekoon.
Minuu on kiusattu melkein koko peruskoulu ajan, ei ala-asteella niinkään mutta yläasteella sellasta henkistä juttuu paljonkin enemmän. Melkein koko luokka enemmän tai vähemmän aiheutti mielipahaa tahallaan kaikki kolme vuotta. En kuitenkaan viittiny opettajalle tai kellekkään sanoo mitään, kun ajattelin niitten olevan oikeessa ja rupesin itekkin ajattelee olevani huono ihminen ja pääsispä täältä vaan kauas pois.
Itsetuntoni oli huono, juuri näitten kiusaamisien takia, eikä todellakaan olis kiinnostanu menää kouluun ja näkyhän se sitten ysi luokalla. (ettei oo koulussa hirveesti ollu) Ajattelin joskus sillon, että pitäiskö hankkiutuu jonnekkin terapeutille, kun rupes pelottaa itteenkkin millasii itsetuhosii ajatuksia oli; mietin mm. erilaisia tapoja kuolla ja viiltelin itteeni ja muutenkin vähän masentunu. Kavereita kohtaan olin tosi törkee. Tyyliin vittuilin, huusin vaan niille ja sainhan siitä heiltä kuullakkin vähän sanomista. Tunteiden purkaminen oli siis turhuudesta huutaminen kavereille ja kirjoittaminen (joita en ole näin jälkeenpäin todellakaan viittiny lukee) pääasiallisesti.
Mikäköhän vuosi se oli, kun olin kasi luokalla..? Kuitenkin, siitä vuodesta en muista muuta kuin apulannan Hiekka ilmesty ja että kavereitten kanssa käytiin juhlistamassa kaverin synttäreitä raxissa..Kaikki muu kyseisestä vuodesta on täysin pimennossa. Jos joku kysyis millanen se vuosi oli, niin en vois muuta vastata kuin 'musta.'
Kun yläaste loppui, niin rupesin sitten pikkuhiljaa toipumaan ja se olikin onnellisin kesä jonka muistan. Edelliset kesät olivat yhtä ankeita kuin myrskyävä syys.
Nykyään voin jo paremmin, vaikka kyllähän noita pieniä mustia päivä/viikkoja tulee..

[[tuuli]]

Ihanaa että me voidaan keskustella näistä asioista näin avoimesti.   Kaikki on tullut avautumaan. Siitä voidaan päätellä, että jokaisella ihmisellä on joskus vaikeaa. Pahoittelen näitä kommenttejani, mutta mä en osaa neuvoa yhtään enempää teitä joista tuntuu pahalta.  
Ysillä saatiin lukea sellaista Opon tunnin tehtäväkirjaa, mitä oltiin seiskalla tehty. Mulla oli siellä välillä aika rankkaa tekstiä, kun olin niin vihainen itselleni. Ihan outoa.. oon tosi paljon muuttunu ''niistä ajoista!''
Mun osalta vastoinkäymiset on vain vahvistanut. Mut jos ne ajaa mielen liian alas, niin silloin ne tuskin vahvistaa.