elämä pelottaa

[Tokya]

Toi on muuten totta että pikkuhiljaa alkaa uskomaan että ne muut on oikeessa, sitten alkaa inhota itseään ja kohta haluaa pakoon ongelmiaan toiseen kaupunkiin, samalla kai myös pakoon itseään.

Mä ainakin haaveilen siitä, että täytän 16 ja voin muuttaa tästä stn käpykylästä pois. Muutan ehkä toiseen käpykylään mutta so what? siellä ei ehkä ole tämä sama meininki "olet erilainen, painu v*ttuun!" "Ihanaa, sä kännäät mun kanssa, oot mun paras kaveri"

[[tuuli]]

Mä en malta odottaa sitä että pääsen täältä Kuopiosta ja koko Suomesta veks kahdeksitoista kuukaudeksi!  
Mutta yksin muuttaminen pelottaa.. Mä en halua sitä kaikkea vastuuta. Mä en halua joutua siivoomaan yksin koko kämppää, ja tekeen ruokaa..! Tsiisus jos olisin jo nyt joutunut kotoo pois. Ei siitä mitään ois tullu..

[jouhu]

Miullakin oli pari vuotta sellanen tuntuma, että heti pois tästä kaupungista kun vaan pääsee, mutta nyt jopa nautin olla täällä missä oon. Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että aikoisin jumittua tänne koko elämäni ajaksi...

[[tuuli]]

Mä taas nautin ennen mut en enää. Ei sillä, että muualla olisi niin paljon parempaa, mutta oon vaan kyllästynyt Kuopioon.

[pullonkorkki]

mua ei ole pelottanut tulevaisuus... tai ehkä on... mutta todella hukassa olen ollut vain pari kuukautta sitten... :-/ ja tällä hetkellä en aio elää kuin 27-vuotiaaksi. en tahdo tulla vanhaksi. en tahdo, että huomaan yhtäkkiä olevani 40-v. kahden lapsen äiti, jolla on keskivertotulot, koira ja rivari. en tahdo, että elämästäni tulee sellaista. en tahdo tulla osaksi massaa. en tahdo.

[Painkiller]

Tää viikko ollut vähän vaikea. Oon ajatellut kuolemaa tosi paljon. Se on niin pelottava asia. Ite en pelkää mut läheisteni puolesta.

[forte]

Ei pelota! Ei yhtään. Ihan mitä vaan tulisikin, tulkoon vaan, saavat tulpiin. Jos haba riittää. Sen näkee sitte kun viikatemiehen kanssa tappelen. Eli ei pelota. En juoksisi elämää karkuun, vaikka pelottaisi. Ottaisin sen kiinni. Älkää peljätkö, elämää se vain on.

[[tuuli]]

Ihan totta.
Eikä. Alkaako mulla olla mielipiteet lopussa, kun vastasin edelliseen viestiinkin ''ihan totta''...  
Mä pelkään muiden puolesta. tai en tiedä voiko sitä pelkäämiseksi sanoa, mutta mulle on tosi tärkeää, että mä tiedän miten mun perheellä ja kavereilla menee. Nyt kun olen täällä enkä nää niitä.

[Tepi84]

Mä nyt puolestani avaudun hieman.
Mä en tiedä oonko kertonu aijemmin. Mutta mulla on mennyt välit poikki jokin aika sitten faijan kanssa. Se sitkeesti yritti ottaa yhteyttä. Mutta mä en vaan haluu sellasen paskapään kanssa olla missään tekemisissä. Broidin kanssa ei paljoo olla yhteyksissä. Siihenkin mennyt hieman luottamus aikoja sitten. Mutta joskus tulee soiteltua ja kyseltyä kuulumisia. Ja sitä paitsi sillä on aina jotain menoa jne...
Mutta onneksi sentään mutsin kanssa on väleissä. Vaikka välillä senkin liika paapominen ärsyttää.  Ja onhan noita kamujakin onneksi. Oikeestaan yks on mulle enemmän broidi ku oma broidi, sille ei vaan voi mitään. Sille voi kertoo kaiken jne..

Mutta taas tuntuu että onko tällä elämällä niin merkitystä. Toisaalta voisi tänkin paskan olon koittaa pukee tekstiks. Mutta kun niitäkään ei o tullu tehtyy enää pitkään aikaan. Ei vaan ole jaksanut tai muka kerinnyt   Sitä on vaan niin väsynyt ja ei oikeen kiinnostais taas mikään.

Ja tohon mitä luin noita vanhempia juttuja. Niin tosta juomisesta sun muista päihteistä. Ite on ainakin nyt yrittänyt olla juomatta. Tai kun ei ees tee mieli enää nykyisin juoda ja ne samat naamat tuolla baareissa pyörii suurimmaksi osaksi. Voi sitä joskus käydä, mutta harvemmin sitä nykyään ja kait sitä alkaa olee vanha baareissa enään notkumaan. Itekkin joskus tuli pyörittyä joka viikonloppu jne. Eiköhän tässä ollu tällä kertaa tarpeeks..

[infityniar]

Mun osalta vastoinkäymiset on vain vahvistanut. Mut jos ne ajaa mielen liian alas, niin silloin ne tuskin vahvistaa.

Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kun vastoinkäymiset vie mielen niin alamaihin, että joka toisella askeleella haluaisi hypätä yläkerran ikkunasta, uida niin kauas merelle, että voimat ei enää riitä rannallepääsyyn, tai vaikka kun tahtoisi hypätä edessä ajavan auton alle. Kun elämä on tuollaista, viillellyien ranteiden kanssa, tuntuu, että tästä pohjalta ei enää tulla koskaa pääsemään ylös. Tuntuu, että oma elämä on tarkoitettu vain kiduttamiseen, siihen helvetinmoiseen henkiseen tuskaan, joka riepottelee kuin hullu. Silloin elämä pelottaa, pelottaa niin. Sitä miettii, että miksi mä olen täällä? Miksi? Mutta kaikkea enemmän pelkää itseään. Pelkää, että milloin koittaa se päivä, jonka jälkeen mua ei enää ole.

Kun tollasen elämän kanssa elää vaikka vaan vuodenkin, niin on ihan hukassa. Kun mikää ei tunnu enää miltää, kun ei osaa enää olla iloinen. Elää niin, että sä itket päivässä enemmän kuin naurat. Ja kun kukaan ei huomaa mitää. Kun kukaan ei huomaa kaiken olevan huonosti. Niin huonosti, että päivänsä päättäminen on ollu parin askeleen päässä. Kun kukaan ei huomaa vahingossakaan ranteita, kun kukaan ei huomaa sun kyyneliä.  

Mutta kun sä tosta pääset yli, sä olet vahvempi kuin kukaan muu. Oma itseni odottaa sitä päivää, milloin kaikki paha on ohi lopullisesti.