Lehdistä

Apulanta - Heinolasta Ikuisuuteen

(Rumba 6.11.1998)
Teksti/Haastattelija: Jarmo Juhala

Viisi kuukautta Suomen singletilaston ykkönen. Yhtye hajoaa. Bändin viuhahdus- ja väkivalta-performanssi leviää television kautta olohuoneisiin. Yhtye ei hajoa. Apulanta ei jatka ilman toista kitaristia. Bändi ei anna tulevan levynsä kappaleille nimiä. Yhtyeestä julkaistaan kirja. Uusi albumi myy kultaa pelkillä ennakkotilauksilla. Minne muualle te olette menossa, paitsi kiertueelle ja listakärkeen? Rumba ottaa selvää.

Ristiriidat pitävät mielenkiinnon yllä.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen haastatellut Apulantaa kolmesti. Jo ensi tapaamisella kävi ilmi, että yhtye on konfliktien riivaama. Mutta, kuten dramaturgit tietävät, ristiriidat panevat vetovoimakoneiston käyntiin.

Tähän haastatteluun odotan koko trioa, mutta paikalle saapuu ainoastaan laulaja-kitaristi ja lauluntekijä Toni.

Pasi Kostiaisen toimittamassa Maalin alta-kirjassa Toni puhuu itsenä tyhjäksi, sanojensa paradokseista piittaamatta. Voimme tavata vaihtoehto-Tonin joka jo teini-iässä ajeli puoli päätään kaljuksi ja sympatiseeraa eläinaktivisteja. Tai rokkistara-Tonin, joka haluaa soittaa stadioneilla ja hankkia suurisylinterisen Harley Davidsonin. Lisäksi on olemassa jalat maassa-Toni, joka Rumban haastattelussa 1996 sanoi arvostavansa jouluperinteitä, suvun kokoontumista samaan pöytään ja joka halusi vaimon, kaksi lasta, omakotitalon ja palan mielenrauhaa.

Maalin alta on myös paljastuskirja. Basisti Tuukka paljastuu paitsi kokoomuksen äänestäjäksi, myös puolueen jäseneksi. Toni taas paljastuu kuuden laudaturin ylioppilaaksi.

- Minussa 12 vuoden koulutus on mennyt täysin hukkaan, tämä nykyinen kaljupää virnistelee.

Kirjassa käydään läpi yhtyeen historia, mutta sen henkilöhaastattelu-osuuksissa trion jäsenet analysoivat soittokumppaneitaan ja kertovat näkemyksensä yhtyeen tilasta loppukesällä -98.

Tiesittekö tästä jo ennakkoon?

- Ei. Eikä tiennyt Kostiainenkaan. Niin vain tapahtui. Kirjan haastatteluiden aikaan viime elokuussa meillä oli erittäin kireät välit. Kommentit antavat hyvin rehellisen kuvan meidän tilasta sillä hetkellä.

Toni painottaa kahta viimeistä sanaa. Nyt on bändillä kokonaan toinen klangi.

Kirjassa kolmikko analysoi toisiaan varsin siekailemattomasti.

Tuleeko siellä esiin jotain, mitä ette olisi sanoneet toisillenne kasvotusten?

- Ei oikeastaan. Kaikki se on käyty läpi. Tosin asiat ei ehkä ole koskaan tulleet noin selkeästi ja suorasanaisesti ulos.

Omassa osuudessaan Sipe toteaa Apulannan olevan kolmikko, joka "puhuu asioista vasta kun ne ovat räjähtämispisteessä.

- Se on totta. Oikeastaan me puhutaan asioista vasta kun asiat on jo räjähtäneet.

Samassa pöydässä istuva toimituspäällikkö Eerola väittää moisen olevan normaalia mille tahansa yhteisölle, ja tyypillistä ihmisluonteelle ylipäätään.

- Pitänee paikkansa, Toni myöntää. Meillä tämä vaikuttaa räjähtelevän käsiin muutaman vuoden välein. Mutta loppujen lopuksi nytkin asiat saatiin sovittua puhumalla. Meillä oli saman kaltainen tilanne jo ennen suosiota, joskus 1995. Mutta nyt on taas hyvät fiilikset. Kiertuettakin odottaa ihan innoissaan.

Kirja kuitenkin alkaa Tonin tylyllä itsekritiikillä, jossa hän toteaa kesän -98 keikoilla huomanneensa Apulannan "muuttuneen oman itsensä irvikuvaksi ja parodiaksi siitä, mitä rockbändin pitäisi olla." Nyt hän ottaa sanojaan takaisin.

- Siellä puhuu eri ihminen kuin istuu nyt tässä. Mulle tulee ajoittain inhoreaktio kaikkea kaupallista meinkiä ja rock-bisnestä kohtaan. Joidenkin matkakululaskelmien räknääminen on hyvin kaukana siitä alkuperäisestä ideasta, miksi on alkanut soittamaan.

Toni kertoo kirjassa vihaavansa myös osaa yleisöstään: Leonardo di Caprio-paitaisia pellejä, joilla on Spice Girls-reppu. "Ne eivät voi mitenkään tietää mistä Mato oikeastaan kertoo."

- Niillehän me ollaan " Backstreet Boys kitaroilla." Vaikka itse tajuaa, ettei se ole sitä, joskus tuollainen kuitenkin aiheuttaa henkilökohtaisen kriisin. Nyt tervejärkisenä päivänä en halua moisesta valittaa, totta kai meidän keikalle saa tulla kuka tahansa.

Koitko kesällä olevasi vastuussa myös siitä ketkä teidän keikoilla käyvät?

- Ilmeisesti. Jossain Kiteellä oli jotain pesäpalloleiriläisiä, joilla juuri oli näitä Titanic-paitoja. Meillä oli lisäksi kotistereoiden luokkaa oleva PA. Silloin tuli sellainen fiilis, että miksi me ylipäätään ollaan siellä? Ainoastaan rahan takia, mutta silläkään ei pysty ostamaan kaikkea.

Toni toteaa myös Apulannalla olevan "kymmenen kertaa liian iso levymyynti ollaksemme valikoidun yleisön suosikkibändi." Hän pelkää sellaisten imagoseikkojen kuten uskottavuuden ja rehellisyyden puolesta. Kirjan lopussa olevassa osuudessa hän kuitenkin hehkuttaa edelleen omaavansa lapsuuden haaveen "Haluan olla maailman suurin rock-tähti".

Mutta, on mahdotonta olla megatähti olematta kaupallinen.

- On, on. Tuossahan näkyy millainen vitutusvaihe mulla on ollut sen ensimmäisen haastattelun aikana. Silloin ei antanut yhtään sijaa sellaiselle rock-unelmalle. Ainahan se Wembleyn areena kuitenkin kummittelee jossain haavekuvassa.

Väität kirjan alussa myös, että Apulannan jatkamisen elinehto on uuden kitaristin hankkiminen.

- Silloin mä koin olevani täysin avuton soittaja. Nyt tuotakin lausuntoa täytyy pakittaa. Meidän kiertueelle on tulossa mukaan toinen kitaristi, mutta virallisesti bändi säilyy kolmejäsenisenä.

Yhtyeen basisti Tuukka kertoo omassa osuudessaan "kaipaavansa kauheasti sitä, kun kesällä 1996 mentiin äidin Passatilla ympäri Suomea, eikä ollut ylimääräisiä ihmisiä jaloissa pyörimässä."

- Mustakin ne oli hirveän hyviä aikoja. Silloin ei tarvinnut kelata oikeastaan mitään. Ei stressattu mistään. "Levy on listalla, vitun siistiä." Nyt tilanne on vain täysin toinen.

Myös Tuukka tilittää armottomasti bändin ongelmista: "Jätkät eivät ole pystyneet ilmaisemaan itseään puoleentoista vuoteen koska niillä ei ole kavereita. Eikä mullakaan ole."

- Tuossa on varmasti perää. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että ihan viime aikoina, tänä syksynä, elämään on ilmestynyt ystäviksi luokiteltavia ihmisiä. Siitä olen erittäin kiitollinen. Niille meidän suosio ja bänditoiminta on täysin toissijainen asia.

Tuukka kertoo myös olevansa huolissaan Tonista: "Tonilla on huono itsetunto ja se on olosuhteiden uhri. Yritän tarjota sitä vaihtoehtoa, ettei kannata liikaa pohtia asioita, ettei tulisi mitään burn outia."

- Mähän otan aina syyt niskoilleni. Jos meidän keikoilla ei käy ihmisiä: Ahaa, ne ei pidä mun biiseistä. Se mitä Arskalle (Levy-yhtiön primus motor ja Tehosekoittimen kitaristi) tapahtui, pani mutkin miettimään, ettei pitäisi stressata niin paljon. Mä kun olen aivan poissa tolaltani, vaikkei me oltaisi kuin tunti myöhässä keikalta.

 Tuukan analyysi Tonista kuuluu: "Se haluaa perusturvallisuutta ja jotenkin se tavallaan kokee, ettei se voi ikinä saada niitä."

- Mä en voi sanoa tohon mitään. Tuollaisia asioita ei välttämättä edes näe itse.

Rumpali Sipe puolestaan toteaa kirjassa Apulannan vain ammattimaistuneen: "Tämä on duunia, josta on hävinnyt poikamainen kipinä." Siitä miten työtä rockbändissä pitäisi tehdä hän sanoo omaavansa erilaisen käsityksen kuin Toni.

Ilmeisesti Sipe ja Tuukka kokevat Apulannan enemmän liikeyrityksenä kuin sinä?

- Tuukkahan kokee sen nimenomaan firmana ja Sipe taas näkee luonnollisena kehityksenä, että me ollaan kasvettu kellaribändistä kannattavaksi yritykseksi. Toisinaan itsekin koen sen niin, mutta se saa minut myös ahdistumaan.

Sipe toteaa sinun luonteen olevan oikukkaan: "Tonille tulee joka päivä eri ääripäät."

- Se on totta. Saatan käydä ihan highssa ja lowssa hyvinkin lyhyessä ajanjaksossa. Nyt syksyllä on ollut onneksi tasaisempaa. En voi sanoa kaipaavani sitä äkkinäistä mielialojen vaihtelua. Mutta ilmeisesti se kuuluu luonteeseeni. Pakko tyytyä osaansa. Varmaan Goethelläkin oli aikanaan vaikeaa.

Sipe myöntää haluavansa, että Apis tekisi pitkän uran Eppu Normaalin tapaan ja levyttäisi vielä 2010-luvulla.

- Siteeratakseni Richie Jamesia: "Mitä glamouria on 20 vuoden rock-urassa?" Mä en tiedä miten kauan Apulanta on olemassa, mutta pidän hirveän epätodennäköisenä jotain 20 vuoden uraa.

Toni myöntää kuitenkin suunnitelleensa hankkivansa elantoaan musiikin parissa vielä lähitulevaisuutta pidemmälläkin tähtäimellä.

- Voisin perustaa iskelmätallin Hannele Laurila-tyyliin. Julkaisisin kuitenkin vain pari varmaa levyä vuodessa. Laskin että yhdestä levystä jäisi verojen jälkeen 1,2 miljoonaa. Ja pitäisihän mun saada pieni prosentti keikkaliksoista ja muusta manageroinnista. Kolmen miltsin vuositulot. Ihan okei.

Maalin alta ei kuitenkaan ole vain turhautuneiden nuorten miesten tilitys. Apulannan suosion nopea kasvu keväällä ja kesällä 1996 Mitä kuuluu-hitin ja Ehkä-albumin myötä rekisteröityy sivuille riehakkaan nousuhuuman muisteluna. Kun bändi kertoo keränneensä keikkapalkkioita Sipen farkkutakin rintataskuun, Andy McCoyn kolkytdonaa alkaa kuulostaa tippirahalta.

- Uhden juhannuskeikan jälkeen siinä taskussa oli yli sata tonnia käteistä, Toni nauraa.

- Sinä kesänä hommat hetkellisesti riistäytyivät käsistä.

Kun rahaa äkkiä tuli paljon, siitä pyrittiin hankkiutumaan myös eroon nopeasti. Sipe kertoo kirjassa, kuinka kolmikko pääsi kulutusjuhlien tunnelmaan: "Ostettiin uusia sänkyjä ja stereoita. Ja kaikkea turhaa. Hyppykeppejä ja muita levyjä. Tuhansia sivuja pornoa." Toni muistaaa pelanneensa koko Ilosaarirockin keikkapalkkion Black Jackiin ravintolassa: "Mutta kaikki oli tosi hauskaa. Meillä oli niin Elvis-meininki. Tsubu roikkui olkapäällä ja joku haki juomaa, kun sille heitti satasen."

Mutta se levy. Aivan kuin kaikki muutkin on Apulannan neljäs albumi. Samalla se on yhtyeen tuotetuin, sovitetuin ja synkin levy. Tällä kertaa kolmikko näyttää keskisormea sovinnaisille ratkaisuille jättämällä kappaleet kokonaan ilman nimiä.

- Epäkaupallinen ratkaisuhan se on, eihän se kovin fiksua ole. Me ollaan harkittu pudottelevamme niitä laulujen nimiä ajan myötä.

Kaksi kappaleista on jo nimen saanut, ensisinglenä julkaistu 07 eli Teit meistä kauniin sekä Jyrkin biisikilpailussa mukana ollut 09, Mex Tex Cowboy. Toni uskoo fanien keksivän muillekin kappaleille nopeasti otsikot. Itse asiassa toimittajannekin teki juuri niin albumia kuunnellessaan.

Siis, 01. Senhän on pakko olla Hyvästi.

- Niin minustakin.

Se kuulostaa tulevalta singleltä.

- Onko näin? Totta puhuen siitä kaavailtiin ekaa sinkkua. Se äänitettiin jo viime keväänä.

02:lle olen antanut tittelin Päivä 9.

- Meillä oli vähän eri idea siihen, mutta toi ei kuulosta ollenkaan huonolta. Juuri siitähän se kertoo. Kappaleessa on suorastaan narkoleptisen väsynyt a-osa.

- Niin on. Mutta kertosäkeessä räjähtää. Siinä käytettiin Pro Toolsia (moniraitainen kovalevyäänitysjärjestelmä) apuna. Pari-kolme vuotta sitten moisen myöntäminen olisi ollut meille vielä kauhea paikka.

03 voisi olla Kadulla on kuoppia.

- Hmm. Kuoppia ja lampaita osuu ehkä paremmin kohdalleen. Siinä olisi vielä mielleyhtymä tähän Hiiriä ja ihmisiä-kirjaan. Kirjoitin levyn tekstit pääosin tamperelaisissa ravintoloissa. Tuossa biisissä oleva "girls just wanna have fun" tuli siten, että kello oli jotain kaksi yöllä ja väsytti. Multa puuttui yksi rivi, en tahtonut keksiä mitään. Sitten kaiuttimista alkoi tulla Cyndi Lauperia.

   Kappaleessa on aika massiivinen kitaravalli.

- Joo, viimeinkin olen oppinut vääntämään sellaisen saundin mikä omassa päässä pyörii. Se biisi on todistanut jo toimivuutensa livenä. Jengi diggasi aivan raivona, vaikkea ne tunteneet koko laulua.

Olisiko 04 Kaikki puoleen hintaan?

- En sano mitään.

Älä sitten. Se on levyn Weezer-biisi.

- Ai jaa. Onhan se poppia, mutta musta siinä on suorempi poljento kuin Weezerillä. Mun mielestä siihen on vaikuttanut enemmänkin brittiläinen kitarapop. Tai no, siinä laulumelodiassa saattaa olla sellaista Pinkerton-levyn kaihoa.

05:n nimeksi annoin Joskus ja muistiinpanoissa lukee: "Nirvana-balladi."

- Onhan siinä Kurre-vainaan selloballadien henkeä. Muistan että niihin aikoihin kun kirjoitin sitä, kolahti Radioheadin OK Computer. Onneksi kuitenkin tajusin, ettei meidän kannata tehdä paskaa Thom Yorke-kopiota.

06 on levyn lohduttomin hetki. Voisiko sen titteli olla Lakaistaan se pois?

- Ei huono. Kun mä vedin siihen 20 minuuttia laulustemmoja studiossa, tuli mieleen että se lal-lal-laa-lakaistaan" on täysin järjetön kohta, mutta siinä kontekstissa se ei sitten kuulostanutkaan naiivilta. Tuukka keksi siihen armottoman makean bassolinjan.

Seitsemäntenä soiva Teit meistä kauniin on jo nyt tehnyt suomalaisen singlemyynnin historiaa: tätä kirjoitettaessa kappale on ollut 19 viikkoa Suomen myydyin single.

- Sitä on myyty jotain 35 tuhatta. Uskon, että joitakuita vähän vituttaa, kun joku Apulanta on viisikuukautta Suomen listaykkösenä. Luulen, että Euroopan BMG:llä on kummasteltu, mikä tämä bändi on, joka on aina ykkösenä. Taannoin nauratti kovasti, kun Klamydian Perseeseen oli listakärjessä. Jossain BMG:n pääkonttorissa on voitu vähän katsoa sitä sinkkua ja tuumia: Ei helvetti, eiköhän me unohdeta nämä Suomen markkinat.

Eerola paljastaa, että toni oli viime kesäkuussa Provinssirockin backstagella kuvaillut Apulannan tulevaa singleä "hirveäksi paskaksi."

- Saatoin olla humalassa.

- Sanoit, että huonoa biisiä lähdettiin tekemään, mutta meni yli odotusten, Eerola kertoo.

Toni toteaa, ettei Provinssissa kaikki muutenkaan mennyt ihan putkeen.

Siirrytään numero kahdeksan (Halla? "Levyn henkilökohtaisin raita", Toni sano.) ohi ysiin, joka on Jyrkin skabassa mukana ollut Mex Tex Cowboy.

- Me ei haluttu lähteä kilpailuun millään tyypillisellä hittibiisillä. Se Tampereen performanssi (bändi ilmestyi lavalle ja suoraan tv-lähetykseen alasti ja alkoi hajottaa soittokamojaan kappaleen soidessa taustanauhalta) oli aika itsestään selvä ratkaisu. Mulle aina välissä iskee tälläisiä industrial-fiksaatioita. Alun perin mielessä oli tehdä 8-minuuttinen teollisuusspektaakkeli tanssijoineen ja valoineen. Sitä ei kuitenkaan ennätetty tekemään.

Tv:stä nähtynä isku menetti tehonsa minuutissa. Pikashokki-efektinä se olisi voinut olla parempi, nyt ylipitkä ja hallitsematon.

- Meidän ongelma oli, että kaikki hajotettava loppui puolen minuutin jälkeen.

Albumin päätösraidalle olen antanut nimen Vielä kerran.

- Se on vasta nyt syksyllä sävelletty laulu. Sitä äänitettäessä huomasi Manic Street Preachersin uuden levyn ilmavuuden vaikutuksen. Mä halusin rajottaa kitaravallien käyttöä.

Maalin alta-opuksessa Toni kertoo muuttaneensa viime keväänä kokonaan laulunkirjoittamisen metodinsa. Mitä se käytännössä tarkoitti?

- Mulla on yksi melodiakulku, josta mä sorvaan kaikki mun laulumelodiat. "Tii-dii-dii." Toi intervalli. Kaikki uuden levyn biisit on lähteneet siitä, kolmesta nuotista. Aiemmin mä sovelsin eri kaavaa.

Omista lyriikoistaan Toni toteaa kirjassa varsin vähättelevästi: "Mitä muuta mun laulut on kuin itsesääli-tilitystä."

- Mutta eihän ne muuta olekaan. Mulle on luontevampaa laulaa rakkauden puutteesta kuin rakkaudesta. Valittaminen on helpompaa kuin onnen kuvailu. Eikä mua yleensä itsesääli muidenkaan levyillä häiritse.

Apulannan laulujen viestit on kuitenkin varsin verhottuja, eivät kovin suorapuheisia.

- Enhän mä halua aiheuttaa sellaista "mitä sä jätkä itket"-fiilistä. Sellainen ruikutus olisi muutenkin tarpeetonta. Mulla on sentään kaikki ruumiinjäsenet tallella.

Maalin alta-kirjassa Apulanta myöntää käyttäneensä viestintävälineitä häpeilemättä hyväkseen. Jo uransa alkuvaiheessa bändi lähetteli faksilla tiedotteita maakuntalehtiin ja huomasi juttujen menevän jopa sellaisenaan julkisuuteen. Myöhemimin se kosti Suosikille lehden myöhäisherännäisyyden bändin suosioon. Toni tekaisi tarinan hämärissä olosuhteissa kuolleesta basistista sekä Tuukan huumemenneisyydestä. Muissa haastatteluissa yhtye on pyrkinyt viihdyttämään lukijoita epäsovinnaisilla paljastuksilla. He luottavat siihen, että fiksut lukijat ymmärtävät mikä on totta: "Haastatteluissa valehteleminen on mediataidetta. Kriittinen muistutus, että kaikki mitä luetaan ei välttämättä pidä paikkaansa." (Hei, tämä selitys olisi kannattanut patentoida ja myydä eniten tarjoavalle puolueelle.)

- Ihmisiähän kiinnostaa se mikä kuulostaa hyvältä. Hauska stoori. Kansa haluaa maksaa illuusioista, Toni selittää.

Sipen kommentoidessa kirjassa kotimaan musiikkiympyröitä, hän muistaa yhtäkkiä: "Ultra Brasta voin sanoa sen verran, että olen ihan rakastunut Anni Sinnemäkeen, tähän sanoittajaan. Näin yhtenä yönä Annista untakin. Niin että kun niillä Kerkon kanssa vaan jotain tulee, minä olen ensimmäisenä paikalla."

- Itseasiassa olitin tänään Kaken pesula -tv-ohjelman haastattelussa kulttuuriministeri Siimeksen ja Anni Sinnemäen kanssa, Toni sanoo. - Kerroin nauhoituksen jälkeen Sipen kommentin Annille. Hän piti siitä kovasti.

Kaikki lainausmerkein erotellut sitaatit jutussa ovat Pasi Kostiaisen Apulanta-kirjasta Maalin alta (WSOY, 1998)