elämää tärkeämpi kysymys

[KristalliEnkeli]

joo! pallot on vaarallisia, niin isot kuin pienetkin!
Mul mm. tuli joskus skidinä jalkapallo polvitaipeisiin ja lensin suoraan perseelleni...silloin se sattui, nyt enempikin naurattaa
Sit esim. yläasteella harrastin salibandya, niin voin sanoa että usein olin mustelmilla harkkojen jälkeen, koska sitä palloa tuli jalkoihin sekä käsiin joskus oikein urakalla ja kovaa...

muilla ikäviä pallokokemuksia?  

[rautalintu]

Pallokokemuksia löytyy!
Olen pienempänä joskus jalkapalloa pelannut, niin se pallo on lennellyt millon minnekin päin ruumista. Ja systerin kanssa joskus potkitaan pihalla, ni se varmaan tahallaan yrittää potkasta sen pallon päin näköä? Onnistunutkin muutaman kerran. Me ollaan muuten tosi väkivaltaisia Mutta ei tollanen iso pallo satu niin paljon kuin pienempi, esim pesäpallo.

Kun koulussa joskus on pesistä pelattu, kerran on tullut pallo suoraan nilkkaan -> nilkka murtui, ja kerran pompusta leukaan (ei onneksi kauhean kovaa)

[jouhu]

No, onneks ei sattunu kauheesti se pesis pallo pompusta...

Toi keuhko juttu mullakin itseasiassa oli pallo tapaturma.. Joku potkas sellasen jalkapallon suoraan ja täysillä mun kehkojen kohalle. Mä jäin siihen vähäks aikaa seisomaan tajuamatta ympärillä olevasta maailmasta mitään. Onneks se kesti vain muutaman sekunnin ja olin täysissä järjissäni jälleen.  Mulla rupes tökkimään se hengitys, että hyvä, kun sain henkee ollenkaan. Mä en edes tiedä kuinka mä selvisin siitä etten saanu henkee yhtään. Pallon potkasija oli häippässy paikalta jonnekkin puskan taa varmaan piiloon...  Ei sanonu anteeks, tai kysyny, että kävikö sulle mitenkään.. Mä jäin yksin selvittelemään keuhkojani.  

[*tuuli]

tuossa joskus kauan sitten salza ( ?? ) kysyi kasvaako irronnut kynsi takaisin; kyllä se kasvaa. onneks, muuten multa puuttuisi yhteensä kolmesta sormesta kynnet.

korjaan jos joskus olen sanonut ettei lyöminen satu. kyllähän se osuma vaiheessa ( ) sattuu mutta ei enää sen jälkeen niin pahasti. eli ei se satu.  

[Vilkku]

Minä tipahdin joskus ala-asteella riippumatosta todella korkealta pää edellä rajujen leikkien päätteeksi, alahuuli repesi puoliksi irti. Voin sanoa, että se kipu oli kova, kun neulaa ja lankaa työnnettiin suuhun, sitten taas piikillä suhteellisen turhaa puudutusainetta suoraan avohaavaan.

Silmäkulma multa aukes kerran uimahallissa. Muistan miten uimavalvoja hoki, että "pitää soittaa ambulanssi", ja vastasin, että "ei tarvitse, ei mua mihinkään satu". En tiedä oliko joku shokkitila vielä vai mitä kun en tuntenut mitään kipua, mutta en edes tiennyt että tulee verta. Peilistä sitten yllättäen näin, että luu törrötti ulos tosta silmäkulmasta.

Ja vielä tosta kuolemastakin, että muutaman kuolleen olen nähnyt, yhden heti tapahtuneen jälkeen. Tiedän todellakin, ettei ole kaunista. Mutta ei tommoset viiltelyt ja muut itsensä satuttamiset ole mun mielestä mitenkään verrattavissa kuolemanhaluun tai muuhun. Kaikkein eniten suututtaa, kun viiltelystä on tullut jonkunlainen teinien muoti-ilmiö. Minä jos kerron, että olen itseäni viillellyt, ollaan heti, että "ai sä oot niitä". Ei se ollut mitään teini-iän kapinaa enkä koskaan tahtonut kuolla, mutta joskus voi vaan olla liian hajalla. Nykyään sentään tiedän että pahaa oloa voi purkaa muutenkin.

[salza01]

tuosta lyömisestä vielä että se nyt on eri asia jos saa sillee turpaan että murtuu joku nenä ja hampaita lähtee, mutta jos se on suht. kova lyönti että verta tulee jne.. niin ei se kyllä mun mielestä satu..

mutta tuo ei saa henkeä-fiilis on erittäin tuttu myös minulle.. pahimmat on sillon ku itkettää oikeen kovasti ja sit vaikka yrittää nukkua ja tulee se fiilis et tukehtuu ni sillon mä meen ainaki aina ihan paniikkiin.. tämmöstä sattui ihan vasta mulle.

[jouhu]

Toi viiltely.... Voin ihan sanoo nytten, että oon viilelly itteeni.., mutta en todellakaan se takia, että se olisi jotenkni coolia. Mulla on ollu tuskaa, niin paljon sisällä, että on pakko ollu purkaa jollakin tapaa. Ja mulla... "mäkin, kun kaikki muutkin!" tapaset ajatukset ei olleet lähelläkään.
Mulla oli vain yksinkertasesti tuskaa, niin paljon sisällä!!! Eikä ollu muuta tapaa purkaa tunskaansa.

[Vilkku]

Kyllähän niitä pahan olon purkamistapoja löytyy, niitä ei vaan väsyneenä jaksa enää etsiä.

[jouhu]

Olisko sulla joitain neuvoja millä sais purettuu paineita? Jos mulle, vaikka jostakin syystä tulee näitä pahoja ahdistus kohtauksia.

[Vilkku]

Tuli vielä mieleen, kun Se jätkä sanoi tuolla, että "Asiaan vihkiytymättömät katsovat muutenkin tällaisia bändejä pahalla silmällä, eikä tällaiset viestit varmasti paranna asiaa", niin eihän kukaan voi muodostaa mielipidettään jonkun bändin faneista muutaman ihmisen perusteella ? Tai toki voi, mutta toisaalta onkohan meille sitten mitään väliä mitä jokin "asiaan vihkiytymätön" meistä ajattelee ?

Se on kyllä [valitettavasti] totta, että Apulantaa kuuntelevat, varsinkin nuoret, leimataan kovin helposti, mutta rohkenisin väittää, että jos meistä Apulantanuorista osa on ollut masentuneita tai itsetuhoisia, varmasti sitä on ollut myöskin osa Anssi Kelan tai Britney Spearsin faneista. Ehkäpä meidän maailmankuvamme tulee sitten täällä jotenkin negatiivisempana esille, mutta tuskinpa kukaan meitä sen perusteella vielä sen kummemmin lähtee tuomitsemaan tai lokeroimaan.

[Lerppa]

Kokeile huutamista mene vaikka sinne teidän autotalliin karjumaan Tai sitten jonnekkin hevi/rock keikalle huutamaan jos ei kehtaa autotallissa

[jouhu]

Niin...Kyllä täytyy sanoo, että oon ollu viime aikoina aika negatiivinen ihminen muutenkin... Mikään ei vaan tunnu menevän niin kuin pitäis.
Älkää kuitenkaan saako väärin käsityksiä sanomisistani! Olen yrittäny saada ajatukseni positiivisemmiks...

[salza01]

sillon ku on tosi masentunu olo ja tekis mieli ottaa se puukko laatikosta ni sillon pitää vaan soittaa sille ystävälle ja puhua tai lähtä lenkille ja juosta se tuska pois..

[Lerppa]

Yksin ei koskaan kannata olla jos on ihan "tilt".... Ettei vaan tee mitään hätiköityä...  :-/

[KristalliEnkeli]

mul on ollu tosi paha masennus, josta muistona on pahan näköiset arvet käsissä...tuohon masennusaikaan mutsi pisti kaikki veitset lukkojen taakse, eikä nykyäänkään vielä "luota" muhun täysin...
mua auttoi se, että sain kaksi tosi hyvää ystävää, joista toisella on ollut samoja kokemuksia. Se, että he välittävät musta sai mut ns. ajattelemaan positiivisesta...eli ystävät ovat elintärkeitä...ainakin minulle  
juup....